<$BlogRSDURL$>

Tuesday, August 30, 2005

Kielipoliisi, morituri te salutant 

Aktio

Vihdoinkin. Suuri kielipoliisi arvostaa kirjallisia ponnistelujani. Tuskinpa hän aavistaakaan kuinka paljon harjoitusta tälle tasolle pääsy vaatii. Yleensä kirjoittelen muutaman rivin mittaisia lauseita joilla tuskin olisin saanut paljoakaan elintärkeää kielenkäytön opastusta jota nyt sain oikein porvoon mitalla. Jos trendi jatkuu tässä joutuu hymyilemään hangon keksin lailla päiväkausia.

Reaktio

Tällainen huomionosoitus sai tekemään luonnollisesti ainoan oikean ratkaisun: liitin kielipoliisin tilaukseeni samantien jotten vastaisuudessakaan menettäisi kullanarvoisia vihjeitä sanansäilän käytöstä. Suomenkieli näyttää olevan vaikeaa muillekin kuin meikäläiselle, lehdistä saa alvariinsa lukea tarinoita ei haisevista, ei toimivista, ei likaavista, ei maksavista, ei mukavista, ties mistä. Suomea englantilaisittain kirjoitettuna. Mikään ei enää ole edes kirjoittamisen ammattilaisille hajutonta, toimimatonta, likaamatonta, ilmaista, vastenmielistä tai ylipäätään millään lailla suomalaista. Päinvastoin. Englanninkielen ylivaltaa alleviivataan lehdissä, televisiossa, tekstitv:ssä ja jopa kirjoissa.


Synteesi

Miksemme voisi siirtyä vaikkapa saksan- tai ranskankielen ylivaltaan? Olemmehan jo kokeilleet ruotsinkielen, venäjänkielen ja englanninkielen ylivaltaa. Vallan tässä tylsistyy jos kaikki tekevät samoja kielioppivirheitä. Johan saksanopettajani aikoinaan esitteli millaista jälkeä syntyy kääntämällä vaikkapa saksankielistä tekstiä sanasta sanaan: "käveleskentelemässä ollessaan hän oli tekemäisillään pipiä itselleen". Mikä lyömätön kielikuva! Eikä ole pelkoa englantilaisvaikutteiden ylivallasta.

Monday, August 29, 2005

Syysyö 

Ulos

Ovi auki. Ulos. Pimeää. Katuvalot, keinovalot, kaupungin yö. Märkä asfaltti, kostea ilma, vetinen maa. Tuuli kahisuttaa lehtipuita kotoisasti. Miellyttävän lämmintä. Hikinen helle on muisto vain. Raikas tuuli tuo syksyn sanomaa ja kesäilma vaihtuu syystuuleen. Vielä lämmin henkäys, kohta pohjoinen tuulahdus. Parasta Suomessa. Vuodenajat.

Lamauttava helle muuttuu muistoksi. Virkistävä syystuuli hyväilee maisemaa. Märkä asfaltti imee valon pylväistä. En kaipaa musiikkia. En kaipaa televisiota. En kaipaa sähköpostia tai tekstiviestejä. Luontoon. Niin lähelle rauhaa kuin kaupungissa voi päästä. Olut ei maistu, auto on parkissa, luonnonrauha on läsnä. Lähikapakkakin hiljainen. Viikonlopun viiripäät tienaavat rahaa seuraavan viikonlopun kapakkailtaan. Taksilla meille tai teille. Nauttikaa.

Hiljenen syysyössä. Syyskuu tulee ja vettä sataa kuin saavista. Poutainen alkuyö. Lämmin elokuun yö. Viimeisiä kesän kosketuksia. Työviikko parhaassa menossa. Dead-linet kaukana takana. Luonto puhuu. Arki unohtuu. Yötuuli on myötätuuli. Hyvä fiilis. Takaisin sisälle. Takaisin internetin ääreen. Takaisin kello kahdeksasta neljään joka muuttuu usein kello seitsemästä kello kahdeksaan. Muuttukoon. Haluan osani luontoa. Haluan osani vuodenaikoja. Luonnonvoimat uusiutuvat. Tekniikka käyttää katoavaa energiaa. Voimaa joka tuhoaa enemmän kuin pelastaa.


Greetings to an American Idiot

Olette vanha mies, herra Bush, eikö elämä teidän jälkeenne ole relevantti aihe?

Herra Bush, kuin kuningas Belsassassar, Baabelin kuningas. Pitää pitojaan vaikka luontoon kirjoitetaan kerta toisensa jälkeen suurella sormella samaa viestiä kuin Belsassarille aikoinaan.

Saturday, August 27, 2005

Ecuadorista kajahtaa 

Maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto näköjään lainaavat rahaa surutta mille tahansa hallitukselle riippumatta siitä käytetäänkö rahat hallituspuolueiden ja ministerien hyvinvointiin vai maan infrastruktuurin parantamiseen. Näin on käynyt mm. Ecuadorissa, ensimmäisessä Amerikan maassa jossa alkuperäisväestö (lue:intiaanit) on saanut otteen vallasta Kolumbuksen aloittaman miehityksen jälkeen.Ainakin Kepan sivuilta löytyy tietoa asiasta.

Haeskelin samalla netistä sivuja sanoilla conaie ja pachakutik jotka liittyvät Ecuadorin intiaanien taisteluun oikeudestaan elää ihmisinä omassa maassaan. Kumma kyllä sellaisia sivuja ei löydy osoitteista pachakutik.com tai ec vaan rohkeasti arvaamalla näyttää päätyvän jonnekin ihan muualle. Onko tämä sotaa internetissä?

Mukavan raikkaita uutisia 

PMMP sai palkinnon videostaan jossa ei ole tehosteita eikä muutakaan kallista päällemaalattua roinaa. Onnittelut vaan.

Vaikuttaa vahvasti siltä ettei suomalaisen pituushypyn pelastaja Tommi Evilä jää tähdenlennoksi. Jos mies parantaa alunperin 60-luvulta peräisin olevaa Suomen ennätystä kaksi kertaa kauden mittaan väitän ettei kyseessä ole vahinko tai onnen kantamoinen.

Yllätys blogistanissa 

Parhaiten ystävämme Panun sielunelämää näyttää ymmärtävän ystävämme Analyytikko ainakin Panun kommenteista päätellen.

Wednesday, August 24, 2005

Työ vapauttaa 

Työ luo työtä sanon. Mitä enemmän teen sitä enemmän tulee tehtäväksi. Kuinka ennen selvittiin?

Monday, August 22, 2005

Sana maanantaiksi ja pari loppuviikoksi 

Hullutus


Hallituksen mielestä rahaa kannattaa toimittaa repputolkulla maakuntien tiehankkeisiin vaikka pääkaupunkiseudulla Suomen vilkkaimmat tiet rapistuvat ja jäävät auttamatta liian pieniksi tarpeeseen nähden. Ilmeisesti pk-seudun äänestäjät ovat tyhmempiä kuin muun maan vaalikarja koska samat kävyt istuvat maan johdossa vuodesta toiseen vaihtaen vain paikkaa. Tähän kohtaan en välttämättä suosittele impotenssipuoluetta jota myös kyvyttömyyspuolueeksi kutsutaan (vai oliko se just kyykkypuolue?). Parempi Veltto Virtanen presidenttinä, ongelma hänellekin taisi aikanaan olla se säännöllinen elämä jota pressan pitää elää. Vähän niin kuin papinkin. Sen sijaan että ostaisi naisten pikkuhousut Stockalta ne pitää varastaa.
Mikähän järkeä on hankkia kirkollista kunniaa mieluummin varastamalla kuin ostamalla?


Korkeakirkollinen katsasu

Suomessahan vallitsee luterilainen kirkko jonka papit voivat olla naimisissa toisin kuin roomalaiskatolisen kirkon selibaatissa elävät kirkonmiehet. Oiskohan tämä muuten syy siihen, että katolisen kirkon vaikutusalueella on useinmiten ilotaloja? Oli jopa siveällä seitkytluvulla. Ja ortodokseista luterilaiset eroavat koska pappien ei tarvi olla naimisissa. Jopa nainen voi olla pappina. Viime tilaisuudesta päättelen kanttorien saavan provikkaa jokaisesta virrestä joka hautajaisissa veisataan. Samoin pappikin näyttää saavan provikkaa jos muistaa ahkerasti mainostaa taivaallisia iloja maan päällä vaeltavalle lammaslaumalle.


Raha on riesa


Kävinpä ihan lukaisemassa Peggyn uutisia ja siellähän pohdittiin ihmissuhteiden sukupuolien palkkausnäkemyksiä ja kommenttiosaston satoa.


Utopia

Itse olen tienannut enemmän kuin puolisoni ja vähemmän kuin puolisoni enkä näe syytä valittaa. Jos joku tosissaan haluaisi tavoitella pariskunnan samapalkkaisuutta se kuulostaa ainakin minusta utopialta. Tulee mieleen pikkupoikana nähtyjen pornolehtien tarinat samanaikaisista orgasmeista jotka näiden lääninsonnien kirjoittaman mukaan olivat erityisen taivaallisia. Eivät tainneet herrat unessa useasti tietää naisten osaavan teeskennellä orgasmia hyvin vakuuttavasti. Ainakin miesten käsityskyvyn pohjalta asiaa arvioitaessa.




Mistä tuleekin mieleen suomalainen alkoholipolitiikka. Päättäjien mielestä alkoholista on tehtävä vaikeasti saatavaa jotta kansa jaksaisi innostua aiheesta ja kansan mielestä taas viina on juotava pois jos sitä sattuu olemaan. Alkoholihan voi haihtua pois tai alkaa maistua lasilta.


EU:n puolesta on kyllä kerrottu suomalaisille muutamista nerokkaista viinanjuontiin liittyvistä uusista innovaatioista. Pirtuakin voi laimentaa, sitä ei tarvi juoda raakana jos ei välttämättä halua. Jopa tavallista votkaakin voi lantrata vaikka se olisi vain 40 - 60%:n vahvuista. Samoin 2l:n kossuboxia ei tarvi juoda kerralla vaan hanan voi sulkea yli puoleksi tunniksi vaikka olisi pienikin lasi. Kossulaatikon hana saattaa kestää jopa kuukaudenkin suljettuna olemisen vaikka ilmeisesti asia on suomalaisille alan ammattilaisille vaikea, suorastaan mahdoton, uskoa.


Nyt on oikea aika kiittää Kimi Räikköstä! Hän pitää yllä sinivalkoisia ryyppyperinteitä kunniakkaasti ja on tänäkin vuonna jo viisi kertaa ottanut huikkaa palkintopallilla. Viime sunnuntaina (21.8.2005) ajettaessa maailman ensimmäiset Turkin F1-kisat ja GP2-kisat turkkilaiset pelasivat varman päälle. Heikki Kovalaisen voittaessa Suomen lippu nostettiin oikein päin salkoon ja Kimi Räikkösen voittaessa ylösalaisin. Eivät tainneet tietää mikä on Suomen lipun ylä- ja alapuoli. Tosin kyllä MTV3:n F1-tiimikin kunnostautuu. Sunnuntain kisan tulosluettelossa Nicon sukunimi oli vielä sunnuntaina Rosber ilman viimeistä G-kirjainta. Liekö varikkotiimikin ottanut muutaman huurteisen ettei pääse nestehukka yllättämään?

Jos kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuis "mä sukeltaisin kuin ankka pohjaan enkä koskaan palaisi" kommentoi Popeda ja Pate Mustajärvi tilannetta. Ovat kyllä Popedan äijät joskus maistaneet vai mistä tulevat sanoitukset: "se oli kauhee silimiklasikyy" tai "se oli jotain karvasta ja kamalaa, oikein hevikamalaa, emmä jääny katteleen, kolmas kerros taakse jäi". Ja niinhän Kimiltäkin on jäämässä tänä vuonna tuo MM saamatta vaikka mies on sarjan nopein ja autokin on paras aina toimiessaan.

Varmatkin jutut voivat pettää, parhaat ystävät ja vahvimmat autot, milloin mitkäkin. Pahinta on kun luottoystävä pettää luottamuksen jonka on saanut yhteisissä elämän käänteissä osakseen. Voi mennä jonkun aikaa ennenkuin petetty on entisellään jos koskaan.

Eteenpäin sanoi mummokin lumessa.

Friday, August 19, 2005

Myydään imagokin Kiinaan, kele 

Allianssi

Olisiko Allianssin sittenkin ollut parempi mennä reilusti konkurssiin kuin myydä oman sielunsa lisäksi suomalaisen futiksen maine kiinalaisille? Nyt jalkapalloliiga muistuttaa superpesistoimintaa muutama vuosi sitten.

Esko Aho & Co

Tässä tilanteessa on syytä muistella STT:n ja Suomen Hiihtoliiton välistä oikeudenkäyntiä jossa Esko Aho ja Jari Räsänen vaativat sekä saivat korvauksia STT:ltä. Lopulta koko suomalainen mieshiihto ja melkoinen osa naishiihtoa kärähtivät toiminnasta jota Esko Aho ja Jari Räsänen eivät myöntäneet.

Nils G at the gates of truth

Näinhän tapahtumat etenevät. Väitetään yhtä, tehdään toista ja lopulta jäädään kiinni. Tässä mielessä Nils Gustafssonin oikeudenkäynti on kiinnostava. Ovatko kuluneet 45-vuotta paaduttaneet vanhan herran kovaksi konnaksi vai voiko vanhojen asioiden miettiminen murtaa julkisivun?

Mitä todella tapahtui?

Miksei herra Gustafsson ole tapahtumien jälkeen kertaakaan julkisuudessa moittinut poliisia huonosta toiminnasta, epäonnistuneesta tutkinnasta tai murhaajan vapaalle jalalle päästämisestä? Herra Gustafssonilla on ollut tätä varten 45 vuotta aikaa. En ole kuullut pienintäkään vihjettä hänen toiminnastaan viattomien uhrien veren kostamiseksi tai roiston käpälälautaan saamiseksi. Miksi en?

Sunday, August 14, 2005

Hurraa! 

Internet Explorerin osuus blogissani käyneiden selaimista on nyt 59%. Vähemmän kuin koskaan ennen.

Kisatunnelmia eli 300. bloggaus 

En onnistunut väistämään kisoja


Joutuihan niitä kisojakin näkemään. Jopa itse isoherra Ilkka Kanervakin esiintyi haastattelussa. Ehti jo todeta, että ennen seuraavia isoja kisoja Suomessa pitää rakentaa uusi stadion. Sellainen haave, että Ilkkakin saa laittaa muutamia tekstareita ennenkuin asia etenee. SUL saattaisi joutua panostamaan suomalaisten urheiluseurojen hyvinvointiin eikä vain Ilen ja kumppaneiden edustusbudjettiin.


Tommi p-kele

Täytyy mainita näiden kisojen suurin suomalaistähti Tommi Evilä ihan nimeltä. Hän löi kansainvälisesti suositussa lajissa maailman huiput (kahta lukuunottamatta) ja otti komeasti pronssia. Evilän henkinen kuorma muutti kerralla luonnettaan. Nyt SUL tai sponsorit saattavat olla miehestä ihan oikeastikin kiinnostuneita. Ainakin kannattaisi olla.


Doping tuhoaa urheilijat

Urheilun ikävin puoli eli doping näyttää hiljalleen muuttuvan hyväksytyksi. Tsekit käyttivät nesteytystä paitsi parantamaan suorituskykyä myös peittämään kasvuhormonin (EPO) käyttöä. Asia todettiin hyväksyttäväksi toisin kuin Lahdessa jossa suomalaiset hiihtäjät saivat nenilleen. Suomalaisten kärähdettyä testaamisen kanssa onkin oltu varovaisia ettei noin puolta huippu-urheilijoista tarvisi asettaa kilpailukieltoon.

Iso raha ei halua parantua

Kivulias leikkaus olisi viisasta tehdä jotta urheilijoiden terveyttä ei vaarannettaisi nykyisellä tavalla. On tekopyhää uhrata monia lahjakkaita urheilijoita "pakkodopingin" alttarille. Menettämään terveytensä ja tuhoamaan kroppansa vain jotta show jatkuisi.


Ristiriitoja vai paradokseja?

Oli mukava nähdä monien urheilijoiden todella viihtyneen Suomessa ja suomalaisen talkoohengen elävän. Ristiriita asiaan tulee suuresta kuilusta eri osatekijöiden välillä. Jotkut tekevät kisoilla kahmalokaupalla rahaa, toiset saavat kisoista lämpimät kiitokset. Ei sillä että jokaisen pitäisi rikastua pelkästä periaatteesta. Ennemminkin potin kohtuuttoman epätasainen jako tuntuu pahalta.


Viaton kysymys

Oikeastaan haluaisin tietää kuka neuvotteli kisat Suomeen ja kenen valtuuttamana tuo neuvottelija lupasi kattaa Stadionin?

Wednesday, August 10, 2005

Hyvä Tero! 

Maailman neljänneksi paras ei ole turha jätkä

Kiitos hyvästä kilpailusta Tero Pitkämäki! Olet vuoden 2005 kotikisojen ylivoimaisesti parhaiten menestynyt suomalainen! Nuorella keihäänheittäjällämme on hyvät mahdollisuudet jatkaa uraansa pitkään ja menestyksekkäästi. Älkää puukottako miestä joka kärsi kilpaveikkojaan enemmän stadionin olosuhteista.

Ainakin meikäläisen silmään nuori kaveri näyttää varsin rehelliseltä urheilumieheltä verrattuna ympärillä pyöriviin bodareihin. Rankimmassa kunnossa ovat kuula- ja moukarimiehet muttei pikamatkan juoksijoitakaan (niitä menestyviä) voi ruipeloiksi moittia.


Miesnäkökanta

Tähän astisesta kisatouhusta parhaiten mieskatsojan silmään sopivat naiskorkeushyppääjät. Oli kiva kun sade taukosi korkeushyppykisan ajaksi jotta ruåttalaiset saivat hankittua pari mitalia. Väitänpä rohkeasti että Terokin olisi saanut mitalin jollei sade olisi tullut ja muuttanut suomalaisten suunnitelmia. Jollei miestä ole pumpattu ilmapallokuntoon "aineksilla" vauhdin ja tekniikan on toimittava todella saumattomasti yhteen mikä sovittelu taatusti kärsii sateesta enemmän kuin voimamiesten heitot.


Rock is here to stay


Alice Cooper on vahvassa kunnossa. Mies ei ole poika enää mutta rokki taipuu. Vielä kun Hakametsän hallin järjestysmiehetkin tietäisivät missä päin ovat katsomot C1 oikea ja C1 vasen. Yksi jos toinenkin katsoja istuskeli kaikessa rauhassa väärällä puolella kaukaloa ja uskoi vielä kovasti olevansa oikealla paikalla. Olihan paikka tietysti oikea, ei vaan sattunut olemaan oma.


Terveisiä töissä oleville!

Loma kun taakse jää, työt painavat vahvasti. Olen tällä viikolla ollut työpaikalla komeasti yli 30 tuntia. Toivonkin kovasti selviäväni tämän viikon puristuksella. Jos ei niin käy, sama meno jatkuu vaan viikosta toiseen. Katsotaan.

Thursday, August 04, 2005

Pankkitoiminnasta 

Kiitos Nordea!

Soittelin lomamatkalta Nordea-pankin asiakaspalveluun ja kysyin apua luottokorttini hyytymiseen. Sain vinkin puhdistaa magneettinauha teipillä (varovasti) ja jos se ei auta sitten viimeistään kotimaassa hankkia uuden kortin. Teippikikka toimi joten kiitokset hyvästä palvelusta.


Risuja Osuuspankille!

Samalla voin lähettää risuja entisen kotipaikkakuntani Osuuspankin toimitusjohtajalle jonka kanssa neuvottelin vuosia sitten asuntolainasta. Johtaja kertoi koron olevan 16,5% prosenttia paitsi jos asunto ostetaan entiseltä kotipaikkakunnaltani. Totesin herra johtajalle aikoinani poistuneeni koko pitäjästä muualle työn perässä jotta saan asuttua ja elettyä edes jossakin. Lupasin kyllä palata takaisin edullisten korkojen pariin jos herra johtaja kertoo mistä saan työtä pikku pitäjästä. Silloin tuo järjen jättiläinen kysyi onko työpaikkanikin epävarma jolloin rahaa ei tietysti voisi myöntää. Valistin äijää ettei työpaikassani ole hänen tarjouksensa suhteen muuta ongelmaa kuin sijainti 200 km:n päässä. Työmatka veisi moninverroin prosentin alennuksen suuressakin lainassa. Totesin muitakin pankkeja olevan olemassa enkä missään nimessä olisi tullut pitkästä matkasta kuuntelemaan loukkauksia jos olisin aavistanut ettei ulkopaikkakuntalaisia asiakkaita haluta siihen astisesta asiakassuhteesta riippumatta. Käännyinkin tämän johtajan ansiosta toisten pankkien puoleen hyvällä menestyksellä.


Selkärankaista kettuilua

Näinhän tuo pankinjohtaja loukkasi asiakastaan parhaansa mukaan anteeksi pyytelemättä vaikka olinkin syntymästäni saakka hoitanut kaikki raha-asiani ko. laitoksessa kuten vanhempani ja sukulaisenikin. Isoisäni ja enoni kuuluivat vielä ko. lafkan johtokuntaankin. Setäni (yrittäjä) pyöritti firmansa rahat samaisen pankin kautta. Eli suoraselkäinen mies. Mahdollinen asiakas kannattaa vittuilla ulos mieluummin kuin edes harkita jonkinlaisia neuvotteluja raha-asioista. Riippumatta tuon asiakkaan kytköksistä pankkiin. Tottahan vastaan omista raha-asioistani vain itse, mutten ole vielä löytänyt sitä mustaa pistettä jonka takia pankin johtaja ei haluaisi tavata.

Valtio tarvii rahasi, ainakin autoilijan rahat 

Ikiliikkuja eli verotetaan maksuunpantuja veroja


Virkamiesten mielikuvitus on ehtymätön. Suomessa on todettu saksalainen nerokas tietullijärjestelmä hyväksi ideaksi. Pannaanpas taas autoilijat maksamaan. On helppo unohtaa ettei Saksassa ole autoveroa ja arvonlisäverokin on pienempi kuin Suomessa. Tämä osa saksalaisesta käytännöstä aiotaan ilmeisesti unohtaa vähin äänin. Suomessa on polttoainevero ja autovero, joista molemmista peritään arvonlisävero. Siis suomalainen periaate on periä veroa perittävästä verosta jottei valtio jäisi vahingossakaan liian vähille rahoille. Tämä ainutlaatuinen kaikkia verotuksen periaatteita vastaan sotiva oivallus on suomalaisen verotuskäytännön perusasioita. Verotetaan maksuunpantuja veroja jotta rahaa tulee kassaan kahmalokaupalla.


Peltinen lypsylehmä

Suomalaista autoilijaa siis rokotetaan raskaalla kädellä. Polttoainevero, autovero, käyttövero, arvonlisävero, vakuutusmaksuvero, pysäköintimaksut (veroja nekin) ja nyt vielä päälle tietullit, moottoritiemaksut, siltamaksut, ruuhkamaksut sun muut "modernit" keksinnöt. Kukaan ei halua kertoa meille autoilijaraukoille mitä me nyt saamme vastineeksi maksamillemme veroille? Paljonko vuonna 2004 perittiin erilaisia maksuja liikenteeltä ja minkä verran palautettiin takaisin liikenteelle? Tarkoitan tässä liikenteellä muuta kuin rautatieliikennettä.

Rakastettava Rautahepo

Rautatieliikenne on suomalaisen yhteiskunnan lempilapsi. VR:lle syydetään mieluusti rahaa eikä sen asiakaspalvelun tasosta tai tehokkuudesta olla juurikaan kiinnostuneita. Onko kukaan koskaan kertonut mitä VR tekee ongelmajätteelleen? Esimerkiksi käytöstä poistetut ratapölkyt jotka on käsitelty vahvoilla myrkyillä lahoamisen estämiseksi. Paljonko sähköä yksi veturi kuluttaa ja mitä tuolla sähköllä saadaan kuljetettua? Paljonko mainitun sähkömäärän tuottaminen aiheuttaa päästöjä? Mikä on VR:n todellinen ekologinen jalanjälki? Sähköveturin vieressä ei ole pakokaasuja, korkeintaa öljy- tai nestevuotoja. Mutta montako litraa öljyä tai tonnia kivihiiltä junamatka kuluttaa ja paljonko ihmisiä on kyydissä tai teoriassa voisi olla mukana? Miksi puhutaan kannattamattomista rataosuuksista jos rautatiet ovat ekologinen kuljetustapa?
Vai kulkevatko nuo kannattamattomien rataosuuksien junat puolityhjinä pitkiä reittejä jolloin energian kulutus per matkustaja on arvioitua enemmän. Uskaltaako kukaan laskea mikä on VR:n todellinen energian kulutus per matkustaja? Voivatko nuo haukutut henkilöautot sittenkin olla VR:n junia ekologisempia?


Henkilöauto voi seistäkin

Henkilöauto liikkuu tarvittaessa kohteseen johon käyttäjä on menossa. Matkustajia voi olla kuljettajan lisäksi jopa 7 tai 8 ja matkatavaroitakin mahtuu. Jos tavallinen perheauto kuluttaa lomamatkalla 7,2 litraa sadalla kilometrillä ja kyydissä on kolme ihmistä matkatavaroineen sekä ostoksineen jää yhtä ihmistä kohti 2,4 litraa per sata kilometriä jota minä pidän ekologisena. Yksityisautoista puhuttaesssa on hyvä muistaa että ne liikkuvat vain tarvittaessa. Yksityisauto voi seisoa päiväkausia jos sitä ei tarvita. Käytännössä joku on aina menossa jonnekin. Kauppaan, lääkäriin harrastamaan tai hakemaan isää, äitiä, lapsia, isoäitiä vanhuksia tai vaikkapa viemään kaveriaan jonnekin.


Mistä ne joukot otetaan?

Joukkoliikenne on parhaimmillaan nimensä mukaisesti joukkojen kuljetuksessa. Siis mahdollisimman suurten väestökeskittymien asuinalueilla mahdollisimman vilkkaana ajankohtana. Mitä vähemmän ihmisiä ja mitä pidemmät etäisyydet sen toimivampi ratkaisu henkilöauto on. Jos haja-asutusalueen talossa on toimiva auto ja vähintään yksi kuljettaja tavarat sekä ihmiset saadaan tarvittaessa liikkumaan. Jos koko kylässä asuu 30 ihmistä on epävarmaa haluavatko he liikkua yht'aikaa samaan suuntaan. Tottakai seuraaviakin kyliä on olemassa mutteivät ne ilman muuta ole kohtuullisen matkan päässä tai sopivalla suunnalla reittien toiminnan kannalta.


Järki etumerkiksi

Voisimmeko jatkossa sallia kaikkien keksittyjen liikennevälineiden ja polttoaineiden rauhanomaisen rinnakkaiselon jolloin ratkaisut tehtäisiin mahdollisimman paljon järkeä käyttäen eikä barrikadeilla seisten?


Valtion saavuttamat verotusoikeusedut

Esimerkkinä suomalaisesta ajattelusta voivat olla 70-luvun lopussa tehty dieselveron tuplaus. Ainoa syy jota ei kansalle edes kerrottu oli tuolloin VW:n diesel-Golfin aloittama uusien entistä taloudellisempien moottorien aikakausi. Petroli-Saabille tällättiin 400-kertainen dieselvero samoin kuin nestekaasulla toimiville ajoneuvoille: pitihän valtion saada omansa. Jos Suomessa alotettaisiin nykyisiä perheautoja vastaavien aurinkoautojen myyminen vuoden 2006 alusta hintaan 20 000 euroa kappale Valtio määräisi niille todenäköisesti 10-kertaisen käyttömaksun tai muita "etuja" jotta Valtion tulot jatkuisivat vuolaana virtana ilman keskeytyksiä tai häiriöitä.

Designia ja tekniikkaa 

Itsehillintä on kova laji. iTunes Music Shopissa on vaikka mitä ostettavaa. Toistaiseksi olen onnistunut pysymään alle viidessä biisissä kuussa. Saas nähdä kauanko linja pitää. Vanhan koneen etuna on että kovalevyä pitää ostaa lisää jos tolkku karkaa. Markkinatalous toimii: osta lisää tallennustilaa jotta saat tallennettua ostamasi musiikin koneellesi. Pitäisikö siis hankkia iPod jotta voi siistiä konettaan ja saada tilaa muulle roinalle. Samalla voisi hankkia sille kotelon ja pienet aktiivikaiuttimet ja liittimet autoon sekä stereoihin. Tietysti pitäisi hankkia Photo-malli jotta saa kuvatkin rintataskussa matkaan. Oisko sittenkin ekologista siirtyä kannettavaan tietokoneeseen ja langattomaan yhteyteen jottei tarvisi hankkia lankoja tai täyttää kämppäänsä pöytäkoneella ja sen oheistingeltangelilla. Uusimman tekniikan orjallinen ostaminen ei voi olla ekologista, toisaalta jos joka tapauksessa on jotain ostettava miksei se voisi olla kunnon tavaraa? Samantien jotain kätevää ja kevyttä, pienikokoista johon ei ole tuhlattu raaka-aineita vaan työtä? Kauniisti muotoiltuja esineitä jotka eivät pilaa kodin sisustusta. Muuttaminenkin helpottuu jos tietotekniikka on pienessä salkussa kannettavissa minne vain.

Kvartaalitupakointia 

Kirjallinen työ

Kaksi naista kirjoittaa yhteistä opusta. Työ pitää tallentaa. Kone näyttää 69%, molemmat toteavat yhteen ääneen: "nyt pitää mennä tupakalle". Kysyn miksi ihmeessä. Tietysti koska tuo tallennus kestää. Siispä parempi mennä tupakoimaan. Jäin vesilasin kanssa äimistelemään tapahtumaa. Katsoin konetta lähempää.
Mitään ei tapahdu. Kaikki on jo tallennettu. Avasin parvekkeen oven ja ilmoitin homman olevan ok. Molemmilla oli juuri sytytetty tupakki suussa eikä puhettakaan työn ääreen palaamisesta.
Ja sama tietysti tiedostoa avatessa. Kone näyttää 12% mikä on toinen merkki tupakkatauosta. Olennaista ei ole työn eteneminen vaan tupakalle pääsy. Varsin nokkelaa. Sen sijaan että koetettaisiin saada tietomasiinasta tehot käyttöön todetaan armeliaan koneen ymmärtävän nikotiiniriippuvaisia varsin hyvin. Pitäisikö minunkin hankkia uusi PC jotta olisi aikaa tupakoida? Ensin tietysti pitäisi aloittaa tupakointi että laitteen tupakkitauoista olisi jotain hyötyä.


Kansanviisautta

Kerrotaanhan viisaan ihmisen jo kauan sitten keksineen savustetun lihan säilyvän käsittelemätöntä paremmin. Toisaalta tuo viisas ihminen kuoli aikoinaan keuhkosyöpään tai johonkin sen tapaiseen. Sen saman urbaanilegendan mukaan. Niinhän tuo kävi gini-miehellekin joka lopetti ryyppäämisen muutamia vuosia sitten ettei kuolisi niille sijoilleen ja tietysti myös siitä syystä ettei enää pystynyt nauttimaan elämänsä eliksiiriä. Hauska mies. Vitsi lensi lakkaamatta eikä kukaan tiennyt sisimmästä. Ei sillä etteikö huumori olisi tullut sydämestä. Ja viinanjuontikunto pysyi yllä yhtä kauan kuin maksakin. En tiedä mikä paikka luopui leikistä mutta varmaa on ettei tippa tapa ketään eikä ämpäriin huku. Kunhan muistaa ettei tarvi pelätä viinan loppuvan maailmasta pian. Sen takia ei tarvi ryypätä kuin henkensä hädässä. Tietyllä tavallahan tuo ryyppääminenkin on pätemistä: mitä kovempi sälli sen parempi viinapää.
Harvan suomalaisen mielestä on mitään lujuutta siinä ettei ryyppää tai polta. Krapulahan on köyhien tauti. Niin taitaa olla tupakoimattomuuskin jonkinlainen köyhyyden merkki. Parempi olla varakkaan näköinen: tukeva tupakoitsija jonka kädestä viinapullo saa kodin siin missä kaljatuoppikin.


Urheilun efektejä


Tottahan urheilukin on vaarallista. Pelkkä jalkapallokentällä käynti saattaa aiheuttaa nilkkavamman tai ainakin pari kipeää paikkaa tai siltä ainakin tuntuu jo useinmiten sen ensimmäisen matsin jälkeen vaikka puulakipelejä olisi puoli tusinaa odottamassa. Ammattilaisuus on vielä vaarallisempaa. Veriarvot heittävät jo amatööreilläkin ilman erikoisruokavaliota jollei satu olemaan tavallista paksumpaa verta. Kasvuhormonin käyttäjät pilaavat oman kehonsa saavuttaakseen menestystä. Menestys tuo kultaa ja kunniaa mutta harva muistaa raihnaista urheilijaa joka kuolee kymmenen vuotta aktiiviuransa jälkeen johonkin dopingin sivuvaikutukseen.


Voitot käteen


Näinhän meillä käy. Usein ajatellaan elämää sijoittajan tyyliin. Voitot heti ulos ja seuraavaan parempaan kohteeseen. Jos liike-elämässä tyydyttäisiin hiukan pienempiin marginaaleihin yritykset ja niiden työntekijät voisivat paremmin jolloin elämän laatu olisi parempi. Ihmiset olisivat hyvällä tuulella eikä kiipijäyhteiskunnan pyrkyripoliitikkojen oman edun tavoittelu saisi ilman muuta niin paljon ilmaa siipiensä alle kuin nykyään tapahtuu. Tämän päivän kalja ja tupakka voi olla huomisen sairaus. Huominen on liian kaukana nykyihmiselle jotta sitä kannattaisi ajatella. Tarkkaan ottaenhan huominen ei koskaan saavu.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?