vatsarintaliike

Vammaisurheilijat toivat Pekingistä kuusi mitalia verrattuna "terveiden" (?) saalistamaan neljään saavutus on todella hyvä. Kuulan hopeamies työnsi uuden ME:n mutta vaikeammin vammautunut lyhyemmän kaaren lingonnut kaveri sai vammastaan sen verran paljon hyvitystä ettei edes ME vienyt miestämme kultamitaliin vaan hopea tuli käpälään kun pronssimies jäi peräti sentin (1cm) taakse.

Entäs sitten? Voiko näitä muka verrata jotenkin?

Kyllä. Rahalla. Paralympialaisten osanottajat eivät saa murto-osaakaan siitä rahasta jota syydetään "terveille" (?) urheilijoille. On totta että niin kauan kuin olen terve enkä vammautunut on helpompi samaistua vammattomiin urheilijoihin joten heillä on ikäänkuin enemmän markkinoita.

Sama asia ratkaisee Formula 1:n tulokset. Markkinat. Britti - ensimmäinen alivalottunut F1 kuski on huomattavasti arvokkaampi mainosmies kuin fiksu nuori suomalaiskuski josta britit ja tummaihoiset eivät perusta lainkaan. Samoin brasilialainen kuski herättää muutaman kymmenen miljoonan brassin
(+koko Etelä-Amerikan) huomion mikä merkitsee huomattavasti enemmän mainostuloja kuin 5 miljoonaa suomalaista jotka pitävät peukkuja jäämiehelle. Kyllä Kimi ajaisi kovempaa kuin muut mutta se ei sovi koska tärkein eli raha jäisi vähemmäksi. Kannattaa siis maksaa Kimille enemmän bonuksia kakkos- kuin ykkössijoista. Sitäpaitsi kaikkien ystävä hymypoika ja hannuhanhi Michael Schumacher pitää enemmän Felipestä.

Mitä enemmän rahaa liikkuu sitä tehottomampaa toiminta on koska raha rauhoittaa. Ei ole tarpeen tsempata kun rahaa on ja lisää tulee. Jos työelämässäkin pitäisi koko ajan olla ammattitaitoinen huippuosaaja ei palkkalistoilla voisi pitää lainkaan pomojen perseennuolijoita. Melkoinen onnettomuus monelle pikkupomolle ja tomitusjohtajalle joka joutuisi luopumaan jees-ihmisten armeijasta ja pyörittämään kriitisesti toimintaansa suhtautuvaa jatkuvasti kehittyvää ja eteenpäin pyrkivää organisaatiota.

Melko rasittavaa.

Liian rasittavaa.