Sunday, April 20, 2008
Arvostuskysymyksiä osa n
Kotona
Söin taas herkullista kanaa, eilen maistuvaa lihaa. Ikäänkuin se olisi itsestäänselvää. Jollei rakkaani näkisi vaivaa asian eteen söisin varmaan lähinnä yksinkertaista ruokaa. Epäterveellistä ja lihottavaa. Nytkin kiloja on kertynyt muutama ylimääräinen ja jollei kultani hoitaisi viikonlopun muonitusta pitkän kaavan mukaan olisin varmaan melko turpeassa kunnossa.
Jaa. Tasa-arvoa? Olenko muistanut kiittää? Olenko tehnyt osuuteni? Rehellisesti sanottuna tilanne ei ole tasa-arvoinen, en ole tehnyt osuuttani enkä ole taatusti ymmärtänyt kiittää tarpeeksi. Kysykää nyt vielä miksi naiset ovat yleensä se eroa haluava osapuoli?
Mies tulee kotiin ja luulee saavansa ruokaa nokkansa alle ikäänkuin asia olisi itsestään selvää. Päinvastoin. Mikään ei ole itsestään selvää. Edes ministerit eivät pysy pallillaan jos "kiss and tell" ilmiö voimistuu. Toisaalta nämä kiss and tell jutut eivät liity meidän tavallisten pulliaisten elämään ja hyvinvointiin. Ennemminkin paisutellut sensaatiouutiset vievät huomiomme pois arkipäivän kultareunuksesta. Tottahan minäkin jotain teen. En ole täysin "off" mutta nyt pitää tunnustaa että liian lähellä sitä.
Selvää on ettei sydämeeni mahdu kuin yksi "m" (=ämmä), mutta voiko tällaisia perusasioita koskaan liikaa korostaa. Kuinka hyvältä kunnon ruoka maistuu ja kuinka mukavaa on nauttia yhdessä terveellistä ruokaa. Hyvistä aineksista rakkaudella valmistettua. Kauheinta asiassa on katsoa toisen ihmisen lipuvan hiljaa pois.
Liekö juuri nyt iTunesissa soivalla HIMin musiikilla tekemistä tehtyjen havaintojen kanssa? Elämäni tärkein ihminen ei saa minulta ansaitsemaansa kunnioitusta ja huomiota. Perkele.
Toisaalla(kin)
Mielenkiintoista seurata nuorison tekemisiä ja mainitsemiani sensaatiouutisia huippupoliitikoista. Kuvitteleeko nuoriso elämän olevan näytelmää jossa parhaat palkitaan taloudellisella riippumattomuudella? Kyllä asiat ovat päälaellaan. Toisaalta voiko sensaation hakuisten uutisten tulvassa löytää tukevaa maata jallkojensa alle ja seistä oman terveen järkensä kanssa kalliolla tulvan huuhtoessa pintaliitäjät virran mukana sensaatiosta toiseen?
Onko tällä jotain tekemistä suomalaisen yrityskulttuurin kanssa jossa pyritään määrätietoisesti tekemään johtajia niistä jotka ovat mahdollisimman samaa mieltä johtajien kanssa eikä niistä jotka pyrkivät tekemään työnsä mahdollisimman hyvin?
Tuntuu hurjalta kuunnella työelämän tositarinoita. Monivuotisen työpaikkansa jättänyttä tuttavaani kyseltiin takaisin entiseen työhönsä. Tavatontako? Yllättävää koska tuttavani lähti koska huomasi ettei enää kuulu "hyviin ihmisiin". Liekö ajatellut liikaa omilla aivoillaan tai oliko päässyt toisiin tuloksiin kuin esimiehensä?
Muistan erään toisen ystäväni lähdön tehtävästä jota hän oli hoitanut mielestäni vuosia hyvällä menestyksellä parantaen tuloksiaan selvästi. Kun hän poistui rivistä hänen tilalleen palkattiin johtajien kanssa samaa mieltä oleva kaveri jonka suurin saavutus onkin olla väleissä tärkeimpien esimiestensä kanssa. Myyntiluvut puhuvat karua kieltä saavutuksien pintapuolisuudesta.
Onko suomalaisen yrityselämän tavoite todella vähentää ajattelua työssä ja työpaikoilla? Jos päämies ei pysty toimittamaan jotain tarpeellista se on luonnonlaki eikä korjattava tilanne? Näen liian hyvin asioita joihin minun ei pitäisi puuttua ja joiden tietäminen tekee lähinnä onnettomaksi. Tieto lisää tuskaa.
Näen masennusta. Masennus tulee paitsi kodista ja rakkaiden ihmisten arvostuksen puutteesta myös työstä ja ilmiselvästä typeryydestä siellä. Pahinta on kun työssään pätevien ja tunnollisten ihmisten ei anneta kehittää toimintatapoja. Mieluummin palkataan uusia tekijöitä koulunpenkiltä joilla on reilusti muodollista pätevyyttä ja useissa tapauksissa tuota muodollista pätevyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Tottahan kauneus ei estä ihmistä olemasta pätevä tai älykäs, mutta ihmisen vähäisemmät ulkonäölliset avut eivät tee hänestä huonompaa työntekijää. Jos palkataan mallia, messuemäntää tai PR-ihmistä ulkonäöllä on väliä. Kysyn vaan onko tuolla ulkonäöllä väliä jos tarkoitus on toimia asiantuntijana, varastonhoitajana tai muussa tehtävässä jossa töitä tehdään yrityksen omien työntekijöiden ja yhteistyökumppanien kanssa?
Söin taas herkullista kanaa, eilen maistuvaa lihaa. Ikäänkuin se olisi itsestäänselvää. Jollei rakkaani näkisi vaivaa asian eteen söisin varmaan lähinnä yksinkertaista ruokaa. Epäterveellistä ja lihottavaa. Nytkin kiloja on kertynyt muutama ylimääräinen ja jollei kultani hoitaisi viikonlopun muonitusta pitkän kaavan mukaan olisin varmaan melko turpeassa kunnossa.
Jaa. Tasa-arvoa? Olenko muistanut kiittää? Olenko tehnyt osuuteni? Rehellisesti sanottuna tilanne ei ole tasa-arvoinen, en ole tehnyt osuuttani enkä ole taatusti ymmärtänyt kiittää tarpeeksi. Kysykää nyt vielä miksi naiset ovat yleensä se eroa haluava osapuoli?
Mies tulee kotiin ja luulee saavansa ruokaa nokkansa alle ikäänkuin asia olisi itsestään selvää. Päinvastoin. Mikään ei ole itsestään selvää. Edes ministerit eivät pysy pallillaan jos "kiss and tell" ilmiö voimistuu. Toisaalta nämä kiss and tell jutut eivät liity meidän tavallisten pulliaisten elämään ja hyvinvointiin. Ennemminkin paisutellut sensaatiouutiset vievät huomiomme pois arkipäivän kultareunuksesta. Tottahan minäkin jotain teen. En ole täysin "off" mutta nyt pitää tunnustaa että liian lähellä sitä.
Selvää on ettei sydämeeni mahdu kuin yksi "m" (=ämmä), mutta voiko tällaisia perusasioita koskaan liikaa korostaa. Kuinka hyvältä kunnon ruoka maistuu ja kuinka mukavaa on nauttia yhdessä terveellistä ruokaa. Hyvistä aineksista rakkaudella valmistettua. Kauheinta asiassa on katsoa toisen ihmisen lipuvan hiljaa pois.
Liekö juuri nyt iTunesissa soivalla HIMin musiikilla tekemistä tehtyjen havaintojen kanssa? Elämäni tärkein ihminen ei saa minulta ansaitsemaansa kunnioitusta ja huomiota. Perkele.
Toisaalla(kin)
Mielenkiintoista seurata nuorison tekemisiä ja mainitsemiani sensaatiouutisia huippupoliitikoista. Kuvitteleeko nuoriso elämän olevan näytelmää jossa parhaat palkitaan taloudellisella riippumattomuudella? Kyllä asiat ovat päälaellaan. Toisaalta voiko sensaation hakuisten uutisten tulvassa löytää tukevaa maata jallkojensa alle ja seistä oman terveen järkensä kanssa kalliolla tulvan huuhtoessa pintaliitäjät virran mukana sensaatiosta toiseen?
Onko tällä jotain tekemistä suomalaisen yrityskulttuurin kanssa jossa pyritään määrätietoisesti tekemään johtajia niistä jotka ovat mahdollisimman samaa mieltä johtajien kanssa eikä niistä jotka pyrkivät tekemään työnsä mahdollisimman hyvin?
Tuntuu hurjalta kuunnella työelämän tositarinoita. Monivuotisen työpaikkansa jättänyttä tuttavaani kyseltiin takaisin entiseen työhönsä. Tavatontako? Yllättävää koska tuttavani lähti koska huomasi ettei enää kuulu "hyviin ihmisiin". Liekö ajatellut liikaa omilla aivoillaan tai oliko päässyt toisiin tuloksiin kuin esimiehensä?
Muistan erään toisen ystäväni lähdön tehtävästä jota hän oli hoitanut mielestäni vuosia hyvällä menestyksellä parantaen tuloksiaan selvästi. Kun hän poistui rivistä hänen tilalleen palkattiin johtajien kanssa samaa mieltä oleva kaveri jonka suurin saavutus onkin olla väleissä tärkeimpien esimiestensä kanssa. Myyntiluvut puhuvat karua kieltä saavutuksien pintapuolisuudesta.
Onko suomalaisen yrityselämän tavoite todella vähentää ajattelua työssä ja työpaikoilla? Jos päämies ei pysty toimittamaan jotain tarpeellista se on luonnonlaki eikä korjattava tilanne? Näen liian hyvin asioita joihin minun ei pitäisi puuttua ja joiden tietäminen tekee lähinnä onnettomaksi. Tieto lisää tuskaa.
Näen masennusta. Masennus tulee paitsi kodista ja rakkaiden ihmisten arvostuksen puutteesta myös työstä ja ilmiselvästä typeryydestä siellä. Pahinta on kun työssään pätevien ja tunnollisten ihmisten ei anneta kehittää toimintatapoja. Mieluummin palkataan uusia tekijöitä koulunpenkiltä joilla on reilusti muodollista pätevyyttä ja useissa tapauksissa tuota muodollista pätevyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Tottahan kauneus ei estä ihmistä olemasta pätevä tai älykäs, mutta ihmisen vähäisemmät ulkonäölliset avut eivät tee hänestä huonompaa työntekijää. Jos palkataan mallia, messuemäntää tai PR-ihmistä ulkonäöllä on väliä. Kysyn vaan onko tuolla ulkonäöllä väliä jos tarkoitus on toimia asiantuntijana, varastonhoitajana tai muussa tehtävässä jossa töitä tehdään yrityksen omien työntekijöiden ja yhteistyökumppanien kanssa?
Comments:
Post a Comment
