vatsarintaliike

Olen tänä talvena kaivannut "oikeaa" talvea kuin kuuta nousevaa. Vaatteet kastuvat, sataa vaan ja on pilvistä sekä pimeää. Varsin ikävä vuodenaika nykyisellään. Tänä iltana jouduin kyllä hieman tarkistamaan kantaani +5ºC talven ja - 5ºC talven välillä. Kävelin sateessa autolle päin kun ihmisiä astui linja-autosta ja käveli kadulla kotiinsa. Oli pakko kääntyä katsomaan uudelleen. Nuori nainen kävelee sateessa katulamppujen hohteessa availlen sateenvarjoaan. Katulamppujen valo hohtelee hänen kauniista jaloistaan ohuiden hiukan kiiltävien mustien sukkahousujen heijastamana. Hameen helmaa ei näy, se jää lyhyen takin helman sisään. Ohikiitävä kaunis hetki. En ajatellut hänen mittojaan tai avujaan joissa en kyllä huomannut puutteita.

Hetki kuin valokuva. Kuin kasteessa kimaltelevat vesipisarat metsässä aamun sarastaessa hohtaen salaperäistä valoaan vetäen katseen puoleensa. Tunsin jotain taianomaista tuossa ohikiitävässä lyhyessä hetkessä. Valokuvaaja minussa sai inspiraation. Tuskinpa kukaan nainen oikeasti haluaa tulla kuvatuksi pimeänä talvi-iltana vesisateessa vaikka kuinka hehkuttaisin mahdollisen lopputuloksen maagista tunnelmaa. Siispä tyydyin ihailemaan kotiin päin kulkevaa näkymää hetken, käännyin autoni suuntaan ja marssin sateessa tallettaen harvinaisen näyn muistini sopukoihin. Tunsin olleeni oikeassa paikassa oikeaan aikaan kokeakseni kauniin hetken, vaikka lyhyenkin. Tekisi mieli sanoa että hameen helmaa lyhyemmän.