<$BlogRSDURL$>

Monday, December 04, 2006

Teesejä tästä päivästä 

Oikeudenmukaisuus näyttää olevan päivän sana. Anna Politkovskaja tapetaan Putinin syntymäpäivänä. Murhaa tutkiva diktaattoria arvosteleva Litvinenko murhataan maailman tehokkaimmalla (?) myrkyllä jota on lähes mahdoton hankkia jollei ole suuren turvallisuuspalvelun johtaja jolla on reilu budjetti ja vahva organisaatio. Tässä vaiheessa voidaan länsimaissa vain hymistellä. Kyllähän se energiakauppa ois kivaa. Pitäisikö muustakin olla kiinnostunut?


Kotimaassakin energia on päivän sana. Fortum huomasi energian hinnan laskeneen jolloin luonnollisesti myös kuluttajahintojen pitäisi laskea. Ratkaisu olisi taatusti pilannut lupaavat optiojärjestelyt joten ei auttanut muu kuin taktikoida. Parempi nostaa hintaa jotta pienen kahinan jälkeen hinnan jääminen ennalleen tuntuu voitolta. Kaikki ovat yllättäen unohtaneet sähkön markkinahinnan laskun jonka takia vanhakin hinta tuottaa Fortumille enemmän rahaa kuin aiemmin ja optioputki on turvattu sikäli kuin sopimuksia on vielä jäljellä.


Hesarissa on nähty pari yleisönosastokirjoitusta suomalaisesta liikennevalvonnasta. Arvovaltainen poliisivirkamies toteaa pahimman uhkan liikenneturvallisuudelle olevan ylinopeuksien joten niiden valvontaa tulee lisätä. Kuten aina tässäkin rikkeet jotka eivät kuulu painopistealueisiin jäävät vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi juopuneena ajaminen, huumausaineiden vaikutuksessa ajaminen, ajokortitta ajaminen, muiden liikennesääntöjen rikkominen jne. Tieto lohduttanee erityisesti Helsingissä (ja muuallakin PK-seudulla) noudatettua sovellettua risteysajoa. Usein näkee toinen toistaan hurjempia kiilaamisia ja kaistanvaihtoja jotka nyt ovat poliisinkin siunaamia. Kyllä toisten päälle saa ajaa jos ei riko nopeusrajoituksia. Kännissä ajavien kiinniottokin on moraalitonta, ainakin pikkujouluaikaan. Parempi antaa kaikkien kukkien kukkia kunhan nopeurajoituksia noudatetaan. Tottahan mielenosoittajien pamputtamisen jälkeen on hyvä tienata valtion kassaan rahaakin. Varsinkin kun mielenosoittajllle kuuluu korvauksia poliisin ylitettyä valtuutensa.


Pääministerimmekin on nykyaikainen kiireinen ihminen jonka heilanhaku onnistuu parhaiten internetissä. Hämmästyin vaan kun asia piti salata. Ikäänkuin Ikeassa olisi todennäköisesti paria etsiviä ihmisiä. Rehellisesti sanottuna epäilen, mutten kiistä. Vanhanen ei jostain syystä halunnut esiintyä nykyaikaisena kansalaisena joka touhuaa enimmäkseen internetissä asian jos toisenkin parissa vaan pyrki esiintymään kunnon maalaisliittolaisena joka hakee naista lähikaupasta saatuaan traktorinsa parkkiin.

Kiva nähdä tuleeko Matti-pukki itsenäisyyspäivän vastaanotolle yksin vai kädet taskussa.
Comments: Post a Comment

This page is powered by Blogger. Isn't yours?