vatsarintaliike

Kauniit kevätpäivät ovat tulleet. Valkovuokot, sinivuokot ja leskenlehdet. Jäät ovat lähteneet, linnut laulavat. Kaivattu kesä koittaa. On toukokuu.


Läksinpä lenkille kun vararavinto rassaa. Ennen liikuin ja söin tasapainoisesti, nyt vaan tahtoo olla että liikunta väheni mutta syöminen pysyi entisellään.


Ensimmäiset sata metriä tasaiseen tahtiin. Ei, ei, ei, ei! Orava, pieni villi orava tien poskessa. Juoksee villisti ympäriinsä kuin pelästytettynä. Hiljainen hetki tiellä. Kaksi autoa lähestyy. Orava juoksee tien reunalle. Juuri hetkeä ennen kuin auto on kohdalla orava juoksee alle. Peitän silmäni. En kestä katsoa.

Auton kolhaisema orava makaa tiellä. Pyörtynyt. Alkaa liikkua. Juoksee ympyrää. Ei tiedä missä on. Loikkii pois. Toivottavasti pystyy elämään luonnossa edelleen. Mikä alku iltalenkille.

Tietysti siinä piti olla kaksi autoa peräkkäin. Jos ensimmäinen olisi jarruttanut rajusti olisi tullut peltiromua. Takana tulija körötteli puskurissa kiinni hyvään pääkaupunkiseudun tapaan vaikka nämä kaksi autoa olivat ainoat kulkijat puoleen kilometriin.

Asia hiukan vaivasi mutta orava oli kadonnut metsään. Toivottavasti se saa elää ja pysyy poissa tieltä. Oliko pikku eläin koiran pelästyttämä vai mikä sen oli saanut juoksemaan sekopäisenä tien poskessa?

Käytyäni kotona suihkussa huomasin kissamme makaavan kirjahyllyn päässä selällään leikkimässä lelullaan. Kaunis ja hyväluontoinen eläin. Leikkii mieluusti, pitää kovasti ihmisseurasta ja kehrää kovaa. Luottavainen pikku eläin. Kukaan ihminen ei ole koskaan tehnyt sille mitään pahaa. Minä olen vastuussa lemmikkini hyvinvoinnista. Me vastaamme lemmikeistämme jokainen.

Vähän kävi sääliksi oravaa. Toisaalta ei kaupunkejakaan voi lopettaa. Ihmisiä kuolee ja eläimetkään eivät elä ikuisesti. Vanhuksista ei välitetä. TV:ssä eräs makasiinitapahtuman järjestäjistä haluaa puhua hyvistä asioista muttei pysty eikä halua ottaa minkäänlaista vastuuta tapahtuman väkivaltaisuudesta. Tottahan on ikävää ettei poliisi anna polttaa nuotiota kaupungin keskustassa. Työnjako vaan sattuu olemaan sellainen ettei poliisin kanssa kannattaisi riidellä. Poliisi on virkamies jonka vastuulle on annettu yhteiskuntamme turvallisuus ja jos poliisisetä sattuu antamaan ohjeita niitä olisi hyvä noudattaa.

Ilmeisesti poliisien puolesta puhuminen ei ole muotia mutta nykyajan ihmiset ovat käsittämättömän piittaamattomia. Millään muulla kuin juuri minulla ei näytä olevan mitään väliä. Hyvinvointiyhteiskunta on muuttunut ahneiden yhteiskunnaksi. yhteiskunnaksi jossa Osku Pajamäen kaltaiset poliitikot huutavat katkerasti jos joku muu kuin juuri he itse näyttää saaneen elämässään etuja. Ikäänkuin etu olisi poliitikon yksinoikeus.

Nimitys pullamössösukupolvi ei ole ihan tuulesta temmattu. Alle 20-vuotiaat ovat lihavimpia suomalaisia ja huonokuntoisimpiakin. En voi elvistellä huippukunnollani tänään, mutta muutamia vuosia sitten kuntoni oli kuin kiviaitaa. Moniko tietokonepelejä pelaava tv:n ääressä viipyvä sipsejä ja kolaa nauttiva nuori voi sanoa koskaan samaa?

Ruumiinkunto ei ole itseisarvo eikä huippu-urheilu ole terveellisin mahdollinen elintapa. Silti fyysisten arvojen kieltäminen ilman että tilalle on otettu henkisiä arvoja tuntuu itsepetokselta. Vähän kuin yrittäisi laihtua pillereiden voimalla.