vatsarintaliike

Metro-lehden etusivu huutaa työnantajien asenteen koventuneen. Mikäs siinä. Olen aina tehnyt töitä vaivojani säästämättä ja tuntejani laskematta. Vaan mikä mahtaa olla "koko totuus". Mitä paremmassa asemassa olet sitä enemmän politikoidaan ja juonitaan. En ole osallistunut enkä osallistu. Koen kaikki juonittelut ja repseen nuolemiset samaksi ammattitaitoa halventavaksi yhtälöksi. Urheilukin näyttää olevan aikansa kuva. Kuinka alas Ruotsin joukkue on valmis vajoamaan tavoitellakseen jääkiekon olympiamitalia? Tänään ruotsalaiset hävisivät tahallaan Slovakian maajoukkueelle päästäkseen pelaamaan Sveitsiä vastaan. Saman kysymyksen voi kysyä työelämässä. Kuinka alas ihmiset ovat valmiita vajoamaan? Politikoidaan, liehitellään, nuollaan perseitä jotta omat edut paranisivat. Tässä kohtaa en voi enää vastustaa Raamatulliseksi heittäytymistä; isossa kirjassahan taivastellaan mitä arvoa ihmiselle on voittaa koko maailma omakseen jos samalla saa vahingon sielullleen?

Onko uusi vakanssi todella vaivan arvoinen? Kannattaako työelämästä tehdä periaatekysymys? Kannattaako työnantajan asettamat tavoitteet unohtaa jotta minusta tuntuisi hyvältä? Hauskinta tässä tilanteessa on, että työnantaja usein palkitsee palkollisensa jotka keskittyvät täysipainoisesti ja epäammattimaisesti nuolemaan johtajien persettä sen sijaan että tekisivät hyödyllistä työtä. Tottahan voi olla mukava tunne saada vilpittömän tuntuista ihailua alaisiltaan. Kovaa melua ja vahvoja mielipiteitä unohtaen sujuvasti ettei tunne asiaa tai jättää miettimiset sikseen koska sattuu olemaan väärässä. Tilanne asettaa johtajille erityisiä vaatimuksia josta seuraa helposti ongelmia. Harvassa työpaikassa palkolliset ovat niin tyhmiä tai sokeita etteivät näe läpi johdon toiminnan taustoihin. Herää kysymys nostaako uusi perseennuolijoiden yliarvostus todella yrityksen arvostusta?