vatsarintaliike

Siirryin kannettavaan tietokoneeseen. Eihän se ole tavatonta. Monella ihmisellä on nykyään kannettava. Mutta kuinka moni on jättänyt pöytäkoneen lopullisesti taakseen? En tarvitse kahta tietokonetta. Yksi riittää ja läppäri vie huomattavasti vähemmän tilaa ja on paljon hiljaisempi. Samaa kyytiä pihalle joutaa vanha näyttö koska kannettavassa on ruutu vakiovarusteena. Eikun digikamera kiinni, printterin kaapeli koneeseen ja tulostamaan.
Näinhän ne tarpeet muuttuvat. Nyt iPod tuntuu kiinnostavalta laitteelta. Joskus ennen en perustanut koko MP3:sta minkäänlaisen äänen lähteenä. Päivä päivältä tila merkitsee yhä enemmän. Mitä enemmän dataa saan talletettua ja mitä pienempi tuo yhä kasvavan bittiarmeijan koti on, sitä parempi.
Kaksikymmentä vuotta sitten suuri kaiutin oli mielestäni ilman muuta pientä parempi. Saahan suuresta halvemmalla hyvän. Nyt asiat ovat muuttuneet. Pieni koko on lähes kaikelle etu. Ainoastaan auto ja asunto pitävät pintansa. Neliöt ovat elinehto eikä mikään voita kuutiotuumia. Toisaalta en edelleenkään puhu V8:sta tai muusta übertouhusta. Vieroksun vaan kulkuvälinettä joka ei pysty kuljettamaan tilojensa puolesta ihmisiä ja tavaroita tai jonka voima (teho) ei riitä normaaliin matkustamiseen suomalaisella mäkisellä maantiellä täyteen lastattuna.
Tottahan vaadin pikkuihmeeltäni (kannettava tietomasiina) paljon. Tämän uuden piti olla selvästi vanhaa pöytäkonettani parempi kaikilla osa-alueilla. Ja niin se onkin. Paitsi entistä paljon hiljaisempi myös aiempaa tehokkaampi. Kun joskus hankin seuraavan kannettavan koneeni siinä saa olla vielä pidempi akkukesto ja suurempi näyttö. Kyllä tälläkin pärjää, mutta lisä ei tee pahaa. En haluaisi joutua kiusaukseen hankkia ulkoista näyttöä tai joutua sähköjohtojen orjaksi.

Unelmointi on miellyttävämpää kun edes kerran kymmenessä vuodessa yksi unelma käy toteen.