vatsarintaliike

Työelämä on muuttunut. Enää ei pärjää ammattitaidolla. Pitää olla repseen luonija tai muuten mukava. Ajattelu on sallittua, muttei ääneen ajattelu. Tavoite on tuottaa omistajalle maksimaaliset tulot jopa yrityksen tulevaisuuden kustannuksella. Toisaalta jos toimintatapa on vahva voi olla parempi vaihtaa työnantajaa kuin yrittää muuttaa yrityskulttuuria. Ongelmaksi vaan muodostuu helposti tuossa vaihdossa saavutettavat edut. Onko niitä?

Jos nykyinen työnantajani antaa pakkolomaa mitä seuraava tekee? Teettää kolmen ihmisen työt yhdellä ihmisellä? Johtamisen ongelmaksi ovat tulleet paitsi kovat tavoitteet myös sokeus oman organisaation toiminnalle. Helposti kuunnellaan äänekkäintä alaista ajattelematta mikä on hänen tavoitteensa. Kaikkien tavoite ei suinkaan ole puhaltaa yhteiseen hiileen tai pyrkiä yrityksen kannalta parhaaseen lopputulokseen. Tällaista tilannetta voi olla vaikea nähdä tuntematta organisaationsa toimintaa. Harva johtaja taas voi myöntää ettei todellisuudessa tiedä mitä hänen johtamassaan organisaatiossa tapahtuu ja kierre on valmis. On tullut kiipijöiden hetki. Kiipijöiden jotka luovat johtajille parhaansa mukaan haluamansa illuusion yrityksen tilanteesta.

Johtajan suuruus punnitaan paitsi hänen kyvyssään johtaa organisaatiotaan rehellisesti myös hänen kyvyssään unohtaa ruskeakielisten kuppikunta.