<$BlogRSDURL$>

Friday, April 29, 2005

Outoja harmaita alueita 

Mikä saa ihmisen helposti vihaiseksi?

Rehellisesti sanottuna en tiedä vastausta kuin omalta osaltani.


Luin eräästä aikakauslehdestä, että Mac- ja PC- tietokoneet muistuttavat toisiaan yhä enemmän. Harmitti koska kirjoittaja vaikutti selkeästi ihmiseltä joka haluaa syleillä koko maailmaa vaikkei tiedäkään asiasta josta kirjoittaa. Saahan jokainen toitottaa omaa mielipidettään vapaasti maailmalle, mutta tässäkin tapauksessa toiminta oli ylettömän läpinäkyvää. Väitteiden tueksi ei esitetty yhtään faktaa, ei kerrottu kokemuksista tai mainittu jotain tapahtunutta johon väite perustuu.

Samalla logiikalla toimii Tammiston Markan Talo jonka ATK-vastaava (joku pomo) on antanut tiedotteen liikkeen myyjille etteivät ko. liikkeen ADSL-modeemit sovi lainkaan MAC-käyttöön. Jätin myyjien "jumalan sanaan" perustuvat väitteet omaan arvoonsa ja ostin saman modeemin halvemmalla Elisa Shopista. Tässäkin tapauksessa harmitti jonkun besserwisserin perusteettomat väitteet asiasta josta hän ei näytä mitään tietäneen (perustuu omiin käyttökokemuksiini).

Ihmettelen vaan mikä arvo on tiedolla joka perustuu ajatukseen: "koska tittelini on alan asiantuntija tiedän alasta tarpeeksi". Politiikka muistuttaa Yhdysvaltain näkemystä "jos sinulla on voimaa, sitä saa käyttää tarpeen mukaan" USA saa tappaa vietnamilaisia, irakilaisia, afganistanilaisia ja terrorisoida Amerikan mannerta jos haluaa eikä siihen ole vähäväkisemmillä mailla sanomista. Terveisiä vaan Bushille!

Eikä tässä vielä kaikki. Kaikkien meidän ystävämme "me" lehti joka markkinoi mm. Tradekan bonuspistejärjestelmään kuuluvaa AD-autokorjaamoketjua suoltaa sammakoita suustaan. Uusimmassa lehdessä AD-korjaamon "asiantuntija" tiesi, että vm -94 Golfissa on seuraavaksi vaihdettava murroksen nivelet ja hitsattava koria. Tosiasiassa olen itse ajanut vastaavan tyyppisellä VW:llä 14 vuotta ja yli 400 000 km jona aikana ei ollut tarpeen vaihtaa yhtään murroksen niveltä. Riitti kun vaihtoi murroksen kumit ennen niiden rikkoutumista. Samoin koria piti hitsata ensimmäisen kerran joskus 14 vuoden ikäisenä ja siinä vaiheessa yli 400 000km ajettuna. Joku besser-wisser voi epäillä tätäkin tietoa, mutta rauhottunee kun kerron omistaneeni varmaan kolmantena tai neljäntenä omistajana entisen autokouluauton.

Vanha auto ei ole kenellekään ongelma käyttövarmuutensa tai vikaherkkyytensä takia vaan ainoastaan huonon ylläpidon takia. Jos et huolehdi autossa olevan koko ajan kylliksi hyvää öljyä, jarrunestettä, pakkasnestettä sun muuta olennaista hyväkin auto muuttuu tuotapikaa romuksi. Samoin huolto ja ylläpito tekevät vanhastakin ajoneuvosta turvallisen ja varman ajokin jolla voi lähteä päivittäin töihin epäröimättä. Muutaman vuoden ikäinenkin kulkupeli muuttuu huoltamattomana helposti epämukavaksi riskitekijäksi jonka haluaa vaihtaa uuteen koska vanha on "loppuunajettu".

Tässä pari vuotta sitten viimeksi sakot saadessani poliisit erehtyivät mainitsemaan uskovansa että hallitsen ajokkini nopeudessa jonka ajamisesta he minua sakottivat. Totesin kuivasti ettei mokoma kysymys ole relevantti. On älytön ajatus antaa ajokorttia ihmiselle jolla ei ole selvää käsitystä autonsa vaatimasta pysähtymismatkasta sun muusta asiaan olennaisesti liittyvästä. Jos ajaisin maantiellä nopeudella jolla kuvittelen hallitsevani autoni minulla ei olisi ollut ajokorttia vuosiin. Täysin älytön hypoteesi. Pyrin tottakai noudattamaan kaikkia nopeusrajoituksia vaikka ne tuntuisivat kuinka järjen vastaisilta tahansa koska en halua maksaa poliisien keräämää lisäveroa.

Ne autoilijat jotka eivät käytä vilkkua, valoja tai turvavyötä saavat olla rauhassa, mutta väärää nopeutta ajavat ovat vapaata riistaa. Liikennevalojen noudattaminen ja kaistamerkintöjen ymmärtäminen ovat suomalaisessa sakotuskäytännössä toisarvoisia asioita. Tämäkin pistää vihaksi koska se ei tunnu oikeudenmukaiselta. Suurin osa onnettomuuksista ajetaan taajamanopeuksilla jolloin kolareihin taatusti vaikuttaa usein myös liikennesääntöjen vastainen ajo eikä ainoastaan nopeus joka siis saattaa olla osatekijä.

Nokkelalta tuntuu sekin ratkaisu jossa sakotetaan tasapuolisesti kaikkia ajonopeudesta erehtyneitä kuskeja jotta parikymmpinen kahtasataa kännissä ilman turvavyötä ajava autovaras saataisiin kiinni. Onko tosiaan hyvä idea todeta autovarkauden olevan luvaton käyttöönotto? Eikö tässä tapauksessa pitäisi kaikkien varkauksien muuttua luvattomiksi käyttöönotoiksi? Onko tämä reilua? Miksei varastaminen olekaan varastamista vaan lainaamista? Mikä on tämä outo harmaa alue?
Comments: Post a Comment

This page is powered by Blogger. Isn't yours?