<$BlogRSDURL$>

Monday, January 31, 2005

Arktisia poimintoja 

Tanja otsikoihin vaikka kovalevydigiboxilla

Tanja Karpelan mielestä valtion kuuluu verottaa mahdollisuudesta tallentaa toisen tuottamaa musiikkia tai elokuvaa myös siinä tapauksessa että kyse on ajansiirrosta. Työssäkäyvän ihmisen on maksettava valtiolle veroa jos hän haluaa katsoa elokuvan tai sarjan muulloin kuin alkuperäiseen lähetysaikaan. Mikäs tässä. Kasettiveroahan maksetaan cd-levyistä, dvd-levyistä ja muista tallenusvälineistä. Mielenkiintoiseksi viimeaikaisen ratkaisun tekee kovalevyllä varustetun digiboxin laitto verolle. Teoston kuuluu saada osuutensa. Ja mitä ministeri Karpela tähän kuuluu? Hänen mielestään on merkityksetöntä onko vero oikeudenmukainen tai perusteltu, tekniikka kehittyy veroista riippumatta.


Asiantuntija vaietkoon Valtiossa

Tässäkin taitaa olla sama periaate kuin ohjelmistopatenteissa. Kuka on nähnyt Linus Torvaldsia haastatellun aiheen tiimoilta? Miksi häneltä pitäisikään mitään kysyä? Hänhän on asiantuntija, ohjelmistonkehittäjä, mies jonka mukaan Linux-käyttöjärjestelmä on nimetty. Aikomuksista huolimatta Linux on jäänyt koeajamatta. Nubus-väyläiselle Powermacille sellaista oli vaikea löytää ja nyt kun hommaa voisi viritellä raudaksi ajateltu kone on loppu.


Partakoneen terävää säästöä

Kävin tässä pari päivää sitten etsimässä teriä perässä vedettävään partakoneeseeni. Stocka tahtoi kahdeksasta terästä parikymppiä, Anttila viitisentoista euroa. Tarjoustalosta löydin edullisimman erän mutta kerralla piti ostaa 20 terää ja hinta oli 30 €. Terää kohti tienasin siis 0,375€terältä mikä tekee yhteensä 7,5€ koko erältä ja jos kuulostaa vähältä summa on mummoissa jo 44,60 FIM. Meikäläisen kovassa käytössä satsi riittää puoleksi vuodeksi joten ihan lähiaikoina ei tarvi hintoja vertailla. Ai mikä kone? Gillette Mach III niillä uusilla turbo-terillä. Paljon ylisanoja mutta vähän verenvuodatusta. Ainakin niihin vanhempiin kaksiteräisiin nähden aidoista BIC-teristä puhumattakaan. BIC sopii parhaiten Halloweenin parranajoon.


Akut vaihtoon!

Toistaiseksi olen tyytynyt tavalliseen geeliin ja hinattavaan vehkeeseen kyllästyttyäni akkukoneisiin jotka kypsähtävät noin viidessä vuodessa vaikka kuinka loihtisi pitkää ikää. Mitä muutakaan voi nikkelikadmium tai nikkelihybridiakuilta odottaa? Viime vuonna näin kyllä ensimmäisen Litium-akkuisen partakoneen (Philips), mutta lähes 300 €:n hinta rauhoitti kummasti. Kehittäkööt vehjettä vähän edullisemmaksi, eiköhän hyvä akku toimi halvemmassakin koneessa...


Kiirettä vaikka maailma on valmis?

Elämä on nykyään mielenkiintoista. Kiire tuntuu lisääntyvän potenssiin viikottain. Tulipalon sammuttamisesta on tullut epidemian luonteinen tapahtuma vaikka meistä harva on mikään palomies. Alan ymmärtää niitä entisajan kuninkaita jotka halusivat lopettaa nukkumisen. Tosin minä mieluummin harrastaisin nukkumista hartaasti ja pitkään.
Comments: Post a Comment

This page is powered by Blogger. Isn't yours?