vatsarintaliike

Megahertseistä ei ole apua

Asioita näkyy olevan kaksi tapaa tehdä: oikea ja väärä. Esimerkiksi tietokoneissa eri järjestelmiä (Mac ja PC) verrataan prosessorin nopeuden mukaan jolloin gigahertsit ratkaisevat vaikka käytännön suorituskykymittauksissa pelkkä prosessorin kellotaajuus on toisarvoinen seikka.

Ja miksikö asiaa pitää erikseen toitottaa? Koska olen töissä huomannut etteivät Megahertsit auta jos kone hyytyy totaalisesti. Vanha kotikoneeni on todellinen raketti verrattuna työvehkeeni Pena kolmoseen jossa on taatusti suurempi kellotaajuus kuin täällä kotona. Silti kellotaajuus ei estä konetta vajoamasta näppäimistön ulottumattomiin kuin hankeen hukkuvan punatulkun.

Laput silmille

Blogoslaviassakin on vaarallista suositella asioiden käsittelyä positiivisessa hengessä mieluummin omia etuja korostaen kuin toisten ihmisten huonoja puolia hakien. Ei sillä etteikö jokaisessa bloggaajassa olisi kaikenlaisia puolia. Kysehän on siitä millaisia asioita haluamme nähdä tai ylipäänsä kykenemme näkemään.

Tuntuu vaikealta käsittää etteivät taitavat kirjoittajat todella pysty näkemään vaihtoehtoja omille ajatuksilleen, korkeintaan nuo vaihtoehdot näyttävät olevan potentiaalisia vääriksi osoitettavia ajatelmia.

Etsimättä tulee mieleen laivamatkalla näkemäni nuori suomalainen mies (?) joka istui penkkirivistössä toisena oikealta ja olisi päässyt siis oikean puoleista käytävää vapaasti minne tahansa. Liekö filosofiselta näyttänyt luentomoniste vienyt kaiken ajattelukyvyn kun hän ikäänkuin kiusallaan häiritsi kahta vasemmalla puolellaan istunutta matkustajaa poistuessaan paikaltaan. Sivusta katsoen homma näytti eräänlaiselta ajattelemattomuuden mestarinäytteeltä. Mitäs muista on väliä jos tämä minusta tuntuu oikealta reitiltä.

Walking on thin ice

Mikäs tässä on ollessa, lainan korko on tarkistettu, auto huollettu, käyttövero maksettu ja matkalasku hyväksytty. Toisaalta väsyttää ja kiirettä pitää, turha hosuminen sekä vähäisen ajan tuhlaaminen näyttää olevan suorastaan luonnonlaki työelämässäni. Ristiriidat pitävät mukavasti hereillä. Erilaiset dead-linet suorastaan loikkaavat kimppuun varoittamatta ja useammalta suunnalta samaan aikaan. Tuntuu tyhmältä kun mukava työkaveri tulee kyselemään pikkuasiaa jolle ei ollut viimeksi aikaa ja nyt on vielä vähemmän mahdollisuuksia tehdä yhtikäs mitään kuin viimeksi oli.

Liekö muillakin sama tunne työpaikalla. Mitä enemmän teet, sitä vähemmän ehdit. Ja leijonanosa tuosta enemmästä on jonkun muun vaatimaa selvittelyä.