<$BlogRSDURL$>

Tuesday, November 02, 2004

Voiko ihmisen käyttäytymistä ennustaa? Lukaisin Peggy G:n jutun jonka alkuperäinen innoittaja on Ihmissuhteet ja tietysti Henry joka blogia kirjoittaa.

Henry on koonnut kirjoitukseensa lähes käyttökelpoisen listan väkivaltaisesti käyttäytyvien miesten tunnusmerkeistä jotka naisten olisi hyvä muistaa. Sellainen päivä vaan ei ole vielä noussut jolloin olisin suostunut uskomaan ihmisten määrittelyn olevan näin helppoa.

Miehetkin saattavat olla älykkäitä, jopa tietää jotain väkivallan tunnusmerkeistä. Miehen kiltteys voidaan siis tulkita piilevän väkivallan epätoivoisena kätkemsiyrityksenä vaikka se saattaa olla aitoa. Toisaalta kuinka monen Henryn esittämän varoitusmerkin pitää tulla esiin ennenkuin on syytä huoleen? Riitääkö yksi, kaksi vai pitääkö löytyä vähintäin puolet? Ainoa varma tapa selvittää asia on ruveta suhteeseen epäilyttäviä piirteitä esittäneen kaverin kanssa ja siitä ovat monet maksaneet joko arvilla tai elämällään.

Eräs tuttu nainen kertoi nuorena teinityttönä seurustelleensa ihan mukavan nuoren miehen kanssa mutta kaverin tyyli alkoi ärsyttää häntä siinä määrin että hän päätti panna suhteen poikki. Saman tien tuo normaalia hiukan mustasukkaisempi kaveri muuttui väkivaltakoneeksi joka vainosi tuttavaani kuukausitolkulla yrittäen antaa kunnon selkäsaunan koska jätetyksi tulo on hyvä syy körmyyttää neito henkihieveriin. Tässä tapauksessa nainen oli nopea urheilija joten kundi jäi kakkoseksi ja ajanmittaan asia onneksi jäi sikseen.

Sama tapahtumaketju voidaan kuvitella toisenlaiseksi. Mies olisi pystynyt hillitsemään mustasukkaisuutensa ja toimimaan järkevästi mutta suhteen ajautuessa (mahdollisesti) myöhemmin kiville koko hillitty väkivaltaenergia purkautuisi kerralla kunnolla ilmoille. Siinä akka ja kakarat olisivat saaneet elämänsä kyytiä, kenties elämänsä viimeistä kyytiä.

Ihmiset eivät toimi loogisesti. Väkivaltainen mies saattaa hakea apua ongelmaansa siinä missä alkoholistikin ja onnistua vapautumaan väkivallan kierteestä, toisaalta ihan kiltti koti-isä saattaa kadottaa suhteellisuudentajunsa odottamatta. Koti-isä saattaa tuntea uhranneensa huomattavan paljon parisuhteelleen ja jos hän kokee ettei uhrausta arvosteta tuo pyyteetön rakkaus saattaa muuttua katkeruudeksi ja jopa vihaksi.

Kysymys olisi siis vastaavasta tilanteesta jossa kotona lapsia hoitaneen vaimon malja vuotaa yli kun selviää rakkaan miehen pettäneen häntä poikien kalaretkillä sun muilla kaljailloilla toisen naisen kanssa. Nainen ei kestä ajatusta uhrautuneensa jotta mies voisi sikailla. Samoin miehetkään eivät halua turpiinsa miten tahansa.

Isku tai iskut vyön alle voivat vapauttaa demonit kuoleman yöhön.

Kieltäydyn uskomasta elämän olevan yksinkertaista. Tietysti vanha viisaus sanoo, että hullukin kävisi viisaasta jos vain olisi hiljaa. Minkäs sille mahtaa. Ihmiselo on kuin luonnonvoimat: rikasta ja arvaamatonta.

Rohkeasti eteenpäin, mutta silmät auki.






Comments: Post a Comment

This page is powered by Blogger. Isn't yours?