<$BlogRSDURL$>

Friday, August 13, 2004

Politiikka menestyy keltaisen lehdistön avulla

Politiikassa joudutaan pohtimaan vakavasti syntyjä syviä: Nato, verotus, palkat, palvelut, lähikauppojen lääke- ja alkoholikauppa sekä ties mitä. Lisäksi pääministeri Matti Vanhasen isä esittelee "tieteellisiä" kansallissosialistisia rotuteorioitaan jullkisessa sanassa. Siksipä hallituksen on pyrittävä ohjaamaan keskustelua viinan verotukseen pois päivän agendasta. Mikä tahansa alkoholisairausbarometri, koulujen alkuhuuma, sakotus, Matti Nykänen tai muu "kiinnostava" sivujuonne on nyt otettava käyttöön. Olisihan ikävää jos iltapäivälehdet kirjoittaisivat Tatu Vanhasen luomasta uudesta "arjalaisesta" suomikuvasta jossa "tiede"mies esittelee rotuoppiaan parhaaseen natsityyliin. Ties vaikka keskustapuolueen äänestäjät alkaisivat ajatella mikä jo sinänsä kuulostaa hieman irrationaaliselta. Asuttuani yli puolet elämästäni kepun hallitsemassa kunnassa ihmettelen puolueen suosiota kalliissa kotimaassani. Ainakin entisellä kotipaikkakunnallani kepua piti äänestää koska sitä oli ennenkin äänestetty eikä kukaan halunnut muutoksia mihinkään, nehän maksavatkin, ne muutokset siis.


Arjalaista ala-asteen opetusta suomalaisessa peruskoulussa

Muistan oman ala-asteen opettajani joka sumeilematta kertoi "neekerien olevan alempia ihmisiä" ja "valkoisten ylempää rotua" joiden tuli olla johtamassa toimintaa vähintään Afrikassa. Muutenkin tuo opettaja oli sitä mieltä että siirtomaaisäntien poistuminen johti Afrikan maat mieron tielle. Suomalainen peruskoulun johtava opettaja 70-luvulla! Terveisiä vaan maaseudulle. Pienellä paikkakunnalla ei useita eri oppilaita julkisesti luokan edessä mollannut opettaja joka myös todistettavasti antoi remmiä tottelemattomille oppilailleen saanut lopputiliä vaan vain kaksi varoitusta. Väitettiin että kolmannesta olisi maantie auennut arjalaiselle kansallissosialistille mutta eihän sitä kolmatta pienistä voi antaa, pitäähän ihmisen elää vaikka sitten koululaisia simputtamalla. Terveisiä vaan peruskoulusta!


Kestääkö Vanhasen rotuoppi lähempää tutkimusta?

Onko Matti Vanhasen poliittinen menestys hänen isänsä arjalaisten oppien ansiota? Pojan on pitänyt selvitä täysjärkisenä rotuopeista ja poliittiseen itsemurhaan johtavista näkemyksistä, kyllä vähemmälläkin oppii selviämään mutta kova koulutus tekee ihmisestä menestyvän kuten pääministeristämmekin huomaa. Tiedettä jumalanaan palvova isä-vanhanen ei ole huomannut mitään outoa teorioissaan. Esimerkiksi intiaanit uudella mantereella elivät hyvässä suhteessa luontoon kaataen tarvitsemansa biisonit ja viljellen maata niin että luontokin kukoisti. Samoin mayojen kalenteri oli huomattavasti eurooppalaista tarkempi. Mistä nämäkin esimerkit kertovat? Intiaanien tyhmyydestäkö?
Comments: Post a Comment

This page is powered by Blogger. Isn't yours?