Tuesday, July 20, 2004
Ekologiaa elämään ja remontointiin
Uudisrakentamisessa erilaiset hengittävät rakenteet ja ekologiset ratkaisut ovat muotia mutta korjaustöissä ekologiaa ei pahemmin mietitä. Ehjiä ja siistejä huoneistoja puretaan sieltä täältä jotta saataisiin oman mielen mukaiset viimeistelymateriaalit paikoilleen.
Remontoijien naapurit saavat tuta korjausten vaikutukset omissa vastikkeissaan ja vuokrissaan kun "taloudelliset" remonttireiskat heittävät surutta purkujätteensä taloyhtiön yhteiseen roskakatokseen jonne nuo "aarteet" eivät kuulu vaan jokaisen pitäisi viedä romunsa kaatopaikalle omaan laskuunsa. Ainakaan meillä ei edes joustavan ja palvelevan huoltoyhtiömme tarjoama romujen poiskuljetus kiinnosta vaan vanhat saunan kiukaat sekä huonekalut päätyvät kepeästi koristamaan jätekatostamme puhumattakaan niistä pienemmistä roskista.
Helposti tulee muutettua sisustusta perin pohjin vain koska uudessa kodissa on käytetty vääränlaisia tai väärän värisiä tai muuten vaan uudelle asukkaalle kelpaamattomia sisustusmateriaaleja. Pahimmillaan ennen sotia rakennetuista puutaloista heitetään kaatopaikalle puusepän valmistamia moneen kertaan maalattuja sisustusovia koska viimeisin maalipinta on rapistunut. Massatuotantofirmat eivät edes valmista moisia ja jos ne saa suurella työllä houkuteltua tekemään alkuperäisen kaltaisia ovia kappalehinta nousee helposti yli 500 euron eikä sitä edes pidetä kovana pyyntönä erikoistyöstä.
Mikä siinä on ettei olemassaoleviin ratkaisuihin haluta sopeutua? Eikö sisustusta voisi muuttaa alkuperäisiä osia hyödyntäen tai myyden? Onko lisätyö näin suuri ongelma meille 2000-luvun kiireisille trendien seuraajille? Tekee suorastaan pahaa katsoa mokomaa haaskausta. Taitaa olla niin ettemme välitä tehdä työtä hyödyntääksemme vanhoja laatoituksia, lattioita tai ovia vaan mieluummin heitämme "romut" taloyhtiömme ja naapureidemme maksettaviksi jätteiksi ja hankimme jotain ihan uutta ajattelematta sen enempiä kuinka laadukasta tai kestävää tuo uusi ja ihana on.
Vanhan puusenpänoven maalaamalla se voi kestää seuraavat viisitoista vuotta kauniina käsityötaidon muistomerkkinä ja voimme vielä ylpeillä jättäneemme siihen omankin siveltimen jälkemme. Sen sijaan lähiliikkeestä ostettu kevytovi on kertakäyttötuote jota ei pahemmin pysty fiksaamaan vaan vaurion sattuessa mokoma on paras (ja edullisinta) vaihtaa uuteen. Moni meistä on huomannutkin saman huonekaluissaan. Vanhat puukalusteet vaativat hoitoa ja huoltoa mutta uudet lastulevyvärkit menevät armotta vaihtoon kolhiintuessaan.
Kuka meistä haluaa maksaa laadusta lisähintaa? Onko hinta tuotteen tärkein ominaisuus? Epäilemättä mikä tahansa tuote jota voi korjata on kertakäyttöistä krääsää kaukokatseisempi valinta mutta kiinnostaako koko asia meitä? Vaikken ole lisääntynyt kenenkään kanssa haluaisin jättää pallomme ehjänä seuraaville leikkijöille. Eivätkö luonnonvarat ja kauniit maisemat ole arvokkain omaisuutemme muun muututtua historiallisiksi raunioiksi?
Uudisrakentamisessa erilaiset hengittävät rakenteet ja ekologiset ratkaisut ovat muotia mutta korjaustöissä ekologiaa ei pahemmin mietitä. Ehjiä ja siistejä huoneistoja puretaan sieltä täältä jotta saataisiin oman mielen mukaiset viimeistelymateriaalit paikoilleen.
Remontoijien naapurit saavat tuta korjausten vaikutukset omissa vastikkeissaan ja vuokrissaan kun "taloudelliset" remonttireiskat heittävät surutta purkujätteensä taloyhtiön yhteiseen roskakatokseen jonne nuo "aarteet" eivät kuulu vaan jokaisen pitäisi viedä romunsa kaatopaikalle omaan laskuunsa. Ainakaan meillä ei edes joustavan ja palvelevan huoltoyhtiömme tarjoama romujen poiskuljetus kiinnosta vaan vanhat saunan kiukaat sekä huonekalut päätyvät kepeästi koristamaan jätekatostamme puhumattakaan niistä pienemmistä roskista.
Helposti tulee muutettua sisustusta perin pohjin vain koska uudessa kodissa on käytetty vääränlaisia tai väärän värisiä tai muuten vaan uudelle asukkaalle kelpaamattomia sisustusmateriaaleja. Pahimmillaan ennen sotia rakennetuista puutaloista heitetään kaatopaikalle puusepän valmistamia moneen kertaan maalattuja sisustusovia koska viimeisin maalipinta on rapistunut. Massatuotantofirmat eivät edes valmista moisia ja jos ne saa suurella työllä houkuteltua tekemään alkuperäisen kaltaisia ovia kappalehinta nousee helposti yli 500 euron eikä sitä edes pidetä kovana pyyntönä erikoistyöstä.
Mikä siinä on ettei olemassaoleviin ratkaisuihin haluta sopeutua? Eikö sisustusta voisi muuttaa alkuperäisiä osia hyödyntäen tai myyden? Onko lisätyö näin suuri ongelma meille 2000-luvun kiireisille trendien seuraajille? Tekee suorastaan pahaa katsoa mokomaa haaskausta. Taitaa olla niin ettemme välitä tehdä työtä hyödyntääksemme vanhoja laatoituksia, lattioita tai ovia vaan mieluummin heitämme "romut" taloyhtiömme ja naapureidemme maksettaviksi jätteiksi ja hankimme jotain ihan uutta ajattelematta sen enempiä kuinka laadukasta tai kestävää tuo uusi ja ihana on.
Vanhan puusenpänoven maalaamalla se voi kestää seuraavat viisitoista vuotta kauniina käsityötaidon muistomerkkinä ja voimme vielä ylpeillä jättäneemme siihen omankin siveltimen jälkemme. Sen sijaan lähiliikkeestä ostettu kevytovi on kertakäyttötuote jota ei pahemmin pysty fiksaamaan vaan vaurion sattuessa mokoma on paras (ja edullisinta) vaihtaa uuteen. Moni meistä on huomannutkin saman huonekaluissaan. Vanhat puukalusteet vaativat hoitoa ja huoltoa mutta uudet lastulevyvärkit menevät armotta vaihtoon kolhiintuessaan.
Kuka meistä haluaa maksaa laadusta lisähintaa? Onko hinta tuotteen tärkein ominaisuus? Epäilemättä mikä tahansa tuote jota voi korjata on kertakäyttöistä krääsää kaukokatseisempi valinta mutta kiinnostaako koko asia meitä? Vaikken ole lisääntynyt kenenkään kanssa haluaisin jättää pallomme ehjänä seuraaville leikkijöille. Eivätkö luonnonvarat ja kauniit maisemat ole arvokkain omaisuutemme muun muututtua historiallisiksi raunioiksi?
Comments:
Post a Comment
