Thursday, June 03, 2004
Yleensä en tuhlaa aikaa lörpöttelyyn vaan suollan milloin mitäkin tekstia kaasu pohjassa. Nyt päätin tehdä poikkeuksen koska en voi vastustaa tutkielmaa terrorismin synnystä. Se sivuaa koko ihmiselämää niin syvältä ja laajalta että asia on saatava Vatsarintaliikkeen aiheisiin mitä pikemmin sen parempi.
Olen seurannut lukijakunnan kehitystä ja olen saanut päivässä viisikin lukijaa ja menettänyt samoin päivässä melkein yhtä monta eikä kukaan mukaan tullut tai pois jäänyt ole puolellakaan sanalla kommentoinut kirjoituksiani saati laittanut sähköpostia joten päätin vähän kirjoitella asioiden taustoista.
Jatkan edelleen vaihtelevalla linjalla koska olen kiinnostunut monista hyvin erilaisista asioista ja mielipiteitä sekä ajatuksia löytyy siitä sun tästä. Pääaiheitani ovat edelleen politiikka (ulko-,sisä-,vero- yms.), rakkaus & ihmissuhteet, runoilu, musiikki ja melkein mikä tahansa ajankohtainen aihe joka osuu silmiini. Jatkan myös vironkielikurssia oli opiskelijoita eli ei ja kehittelen, yllätys yllätys, uusia aiheita joihin haluan ottaa kantaa.
Kaikki siis toistuu jollain frekvenssillä kuten pitempään mukana olleet ovat varmaan huomanneetkin. En kirjoita samoja juttuja uudelleen mutta pyörittelen asioita monelta kannalta ja pyrin yksinkertaistamaan sekä vähän herättämäänkin kirjoituksillani. Joten tervetuloa, tervemenoa tai kuten Lappeenrannan ohitustiellä sanotaan: "taasha myö tavattii, tuutha sie vastakii!"
Joten tässä:
Terroria
Viimeaikoina Saudi-arabiassa on tehty raakoja terroritekoja ulkomaalaisia ja länsimaistuneita saudeja vastaan, asiaa on kauhisteltu kun lännelle myötämielinen maa jonka perusta on tiukan islamistinen on muuttunut turvattomaksi sekä vaaralliseksi. Tuskin kukaan tietää miksi, pari arvausta on helppo esittää.
USA:n raaka hyökkäys Afganistaniin, USA:n raaka hyökkäys Irakiin, USA:n avoin tuki Israelille palestiinalaisia vastaan, USA:n raaka miehityspolitiikka Afganistanissa ja Irakissa sekä Osama bin Ladenin (ja al Gaidan) avoin länsimaiden ja arabimaiden vastakkainasettelu ovat saaneet vastakaikua nuorissa muslimimiehissä jotka mieluusti pyrkivät paratiisiin jossa viehkeät neidot täyttävät heidän toiveensa ja vettä sekä vehreyttä riittää.
Mikä meni vikaan? Maailman rikkain ja voimakkain sotilasmahti levittää vapauden evankeliumia harhaanjohdettujen rättipääparkojen pariin. Paratiisivaltio jossa voi ajaa monsterimaasturilla köyhien päällä naarmuttamatta omaa hyvin voideltua ihoaan ja syödä McDonaldsissa maistuvaa pikaruokaa kupunsa täyteen jos vain mieli tekee. Unelmien maa jossa tiet ovat leveitä, rikkaat rikkaita, naiset lihavia kuin keskiajan kauneusihanne ja miehet leveitä kuin sumopainijat.
Maa jossa vauraus näkyy jo autosta. Arnold Schwarzenegger, Kalifornian kuvernööri ajelee Hummerilla joka on aidosti suuruudenhullu laite jopa jenkkien maanteillä.
Yhdysvalloissa ihmisen perusoikeus on ostaa halpaa bensaa ja ajella autolla joka vie polttoainetta kuin ZIL. Halpaa polttoainetta taas on haettava Quwaitista, Saudi-arabiasta, Irakista tai mistä tahansa maasta jossa on öljyä. Jenkit eivät ole vielä veitsi kurkulla sillä heidän hallitsemaltaan Amerikan mantereelta kyllä saa öljyä moniksi vuosiksi eteenpäin kunhan valtaan autetaan diktaattori joka luovuttaa luonnonvaransa USA:n yrityksille ja saa vastalahjaksi tehdä omassa maassaan mitä mieleen tulee kunhan kunnioittaa USA:n jakamattomia oikeuksia.
Perusta latinalaisen amerikan lukutaidottomoduudelle on laskettu. Lukutaidottomuus taas estää ihmisiä opiskelemasta, saamasta tietoa asioista, käyttämästä internetiä, lukemasta lehtiä joten ihmiset ovat tietämättömiä ja paavin kieltäessä ehkäisyn ihmiset pitävät paavia jumalan edustajana joka tietää mistä puhuu. Paavin kieltäessä abortin vaikka äiti kuolisi synnytykseen sekin on jumalan ilmoitusta. Paavin kieltäessä syömästä Amazon-virrassa eläviä suomuttomia kaloja koska Raamattu ei salli(?eikö todellakaan???) sitä niitä ei silloin syödä.
Samoin muslimimaissa Koraanin luku on tärkeää ja sekin on tärkeää pojille, tytöt voivat palvella miestään kuin jumalaa jos miehen saavat. Ja tottakai naisen on miehen saadessaan oltava onnellinen saadessaan kokea onnea tuon jalon olennon kanssa. Muuten tiedotusvälineet, internet, länsimainen saasta ja muu arveluttava ovat toisarvoisia verrattuna oman imaamin julistukseen joka on Koraanin parasta tulkintaa.
Toisaalta miksi opettaa muslimeja lähi-idässä tai latinoja Etelä- ja Keski-Amerikassa lukemaan koska he saattaisivat ymmärtää vaatia raaka-aineidensa tuoton itselleen ja pahimmassa tapauksessa Yhdysvaltalaiset suuryritykset sekä Vatikaanin oma Shell saattaisivat jäädä ilman megalomaanisia voittojaan. Kaikkein pahimmassa skenaariossa Amerikan alkuperäisväestö eli intiaanit vaatisi ihmisoikeuksia ja oikeutta menettämänsä maan omistukseen jopa siinä määrin että kokonainen perhe voisi elää omalla maallaan. Voi suurtilallisparkoja jotka ovat perineet maansa ja orjansa länsimaisilta Amerikan valloittajilta. Kuinka heidän kävisi? Pitäisikö heidän tehdä itsekin työtä, siis muutakin kuin korjata rusinat pullasta??? Kamalaa!
Keiden palkka-armeijat sitten taistelisivat diktaattorien puolesta? Pitäisikö CIA:n rahoittaa nekin? Kuinkas George W Bushin veronalennusten sitten kävisi? Entäs vaalikampanjan jos rahaa pitäisi syytää urakalla oman mantereen yllläpitoon. Ei sellainen käy eikä tule käymään.
Entäs Afrikka, Kiina, Australia, Uusi-Seelanti, Eurooppa? Eurooppa on kaikkine ongelmineenkin vapain ja demokraattisin vyöhyke nykymaailmassa. Venäjällä on diktaattori Putin jonka valtakoneistosta 85% on KGB:n tai sen seuraajien miehiä.
Kiinassa valta ja voima on puolueella riippumatta teknisestä kehityksestä koska puolueelle kuuluvat edelleen kaikki rahat jos tulee riitaa. Australia joka on alunperin rangaistusvankien asuttama on hoitanut aboriginaalit pois tieltä ja Uuden-Seelannin maorit ovat valtiaiden vasalleja. Afrikka on maailma maailmassa jossa tapahtuu enemmän viikossa kuin yksi ihminen ehtii kuukaudessa saada tietoonsa saati ymmärtää.
Vaikka meillä tapellaan viinan juonnista, perheväkivallasta, palkkaeroista, siviilipalveluksesta ja ties mistä milloinkin elämme silti harvinaisen vapaalla vyöhykkeellä. Täällä voi asua kotonaan, lukea lehtiä ja omistaa tietokoneen jolla seikkailee internetissä tutkimassa naisten fysiologiaa, avaruuden ihmeitä, rockin uutisia tai mitä mieleen vaan mahtuukaan.
Meillä ei vielä ole terrorismia. Se tulee, mutta meillä on aikaa odottaa. Ja varokoon tullessaan, perkele! Täältä ei niin vaan hulluja itsemurhapommittajia värvätä, ennemminkin hullun mustasukkaisia miehiä muttei tavallista kansaa jollei Golf-virta käänny ja ilmasto muutu radikaalisti.
Terveisiä vaan Sarvikuonojen maasta! Täällä pusketaan lujaa jos aihetta ilmenee. Saatana.

Comments:
Post a Comment