Sunday, April 11, 2004
BANGKOK SHOCKS
Vähän taustaa: kävin vuosia sitten Thaimaassa jossa on erinomaiset mahdollisuudet tutustua kaupunkiin. Turistit tuovat rahaa ja se saadaan parhaiten heiltä pois kun turisti liikkuu paljon jotta tulee nälkäisemmäksi ja janoisemmaksi. Liikkuva turisti myös osuu muita useammin erilaisten houkutusten ja tarjousten ääreen.
Alku oli unohtumaton. Elämäni ensimmäinen lento, noin kymmenen (10) tuntia lentokoneessa. Muistaakseni suhteellisen täyspäisten ihmisten seurassa. Mikäs siinä, kahvia, ruokaa, shampanjaa (ei skumppaa, olennainen tieto), elokuvia tai musiikkia, unta, ilmakuoppia, Suomi voitti taas kerran joukkuemäen kultaa (uutisia nääs).
Afganistan jossa silloinkin tapeltiin näytti alla sisämaajärven saaren kokoiselta ja Intian niemimaakin reilunkokoiselta viljelyalueelta. Hiljalleen laskeuduimme kohti Bangkokia ja tuntui hyvältä nähdä maisemia: keltaisia temppeleiden kattoja, Chao Phraya joki, kaupunki.
Astuimme ulos kasvihuoneeseen josta ei ollutkaan ovea ulos raikkaaseen ulkoilmaan vaan tuo kasvihuone oli käytännössä vähän äitini tomaattihuonetta suurempi. Mikäs siinä, hikoilimme kolme tuntia lentokentällä muodollisuuksien kanssa ja olimme hyvin kypsyneitä (=väsyneitä sekä janoisia) päästessämme matkatoimiston linja-autoon ja Narai hotelliin.
Eikun eteenpäin: kamat huoneeseen, taaloja kouraan ja rahan vaihtoon.
Illalla kävin tutkimassa katuja, lähinnä hotellimme ohi kulkevaa Silom Roadia jonka kävelin pari kertaa päästä päähän ennenkuin uudelleen löysin hotelliin takaisin. Maassa asuvan kaverini väitteet illan ja yön vaaroista jäivät kadulle ja hipsin raikkaaseen huoneeseeni jossa orkidea kortti makeisen kera toivottivat "Sweet dreams at Narai hotel".
Oliko hyvä ilmastointi? Ainakin tehokas, aamulla kurkku kipeä ja sitä rataa.
HENKILÖKOHTAINEN TUTUSTUMISAJELU
Palatessani sunnuntaina postitoimistolta hotelliin seuraani lyöttäytyi paikallinen mies joka kertoi palanneensa Australiasta Bangkokiin ja haluavansa seuraa muistellessaan menneitä. Hotellille asti Gentleman ei kuitenkaan uskaltautunut koska hänellä ei ollut asiaa sinne, hän pyysi minuakin suoraan matkaansa. Itse asiassa hän halusi käydä katsomassa suurta Buddhan patsasta eräässä temppelissä. Kerroin että minun pitää hakea huoneestani rahaa silmälasien noutoa varten. Herrasmies joka ei tuntenut vuosien poissaolon jälkeen ketään kaupungista jäi luontevasti odottelemaan lähikatukapakkaan suojaan hotellin ovimiesten katseilta.
Matkalla huoneeseeni ajattelin tämän olevan varmaan niitä jotka ensin putsaavat uhrinsa ja sitten heittävät Chao Praya jokeen tai muuhun roskikseen pimeällä sivukadulla. Toisaalta, koska en tiedä kaverin taustaa ainoa tapa saada selko asiasta on tutkia asiaa. Sitäpaitsi kirkkaan päivän aikaan on vaikeampi kolkata tyhmäkin turisti. Siis mukaan ja matkaan!
Tullessani hotellista ja mennessäni katukapakan ovelle herrasmies tuli mukaani ja nappasimme Tuktukin jolla ajelimme joen rantaan tuhatta ja sataa. Seuraavaksi hyppäsimme kahdestaan pitkähännän kyytiin jossa normaalisti matkustaa parikymmentä turistia tai viisikymmentä paikallista. Ajelimme puolisen tuntia jokea ja nousimme laiturilta "hyvään kapakkaan" jossa siemailimme spritella jatkettua olutta ja juttelimme koko ajan niitä näitä elämän tosiasioista.
Kapakasta kävelimme Buddhan temppeliin jossa ensin tutkailimme ulkopuolta, luimme muistolaattoja (tai hän tulkitsi niitä minulle), muutenkin jatkoimme puhelua aina vaan.
Sitten sisään temppeliin jossa ei näkynyt ensimmäistäkään turistia, vain paikallisia. Kapakassakaan ei ollut yhtään turistia. Mahtavaa olla kaukoidän turistikeskuksessa näkemättä pariin tuntiin yhtään länsimaista ihmistä.
Tässä vaiheessa muistin olla astumatta temppelin kynnykselle koska se kuulema aiheuttaa buddhalaisten mielestä huonoa onnea. Päätin olla kuolematta aloittelijan virheisiin. Oppaani meni yksin etuosaan rukoilemaan Buddhaa meikäläisen jäädessä takaosaan turistiksi. Mietin josko tuo nyt rukoilee ohjeita kuinka tätä turistia pitää kohdella: lihoiksi vai rahat pois vai jotain muuta.
Ja eikun ulos taas. Kävelimme reippaasti toiselle laiturille jonne kuski tuli pitkähäntineen ja taas matkustimme parikymmentä minuuttia "kotiin päin".
Juttelimme edelleen, nauroimme ja pääsimme jollekin laiturille asti jossakin Bangkokissa. En tiennyt missä olimme käyneet ja minne päädyimme, olin koko ajan ollut kybällä kateissa. Tiesin vain että olemme Bangkokissa jossain missä turistit eivät liiku.
Laiturilla alkoi riitely. Pitkähännän kuski vaati rahaa jota oppaallani ei ollut joten ystävällisen länsimaalaisen piti maksaa. Annoin noin 150 bahtia muttei se riittänytkään. Katsoin ahneita paskiaisia pahalla silmällä mutta nämä halusivat lisää rahaa, siispä 500:n seteli kouraan. Siitäs saivat. Saatana.
Oppaani hoiti minulle Tuktukin. Olin vieläkin niistä parista oluesta kohtalaisen sekaisin enkä ihan kartalla edelleenkään. Tuktuk kuski otti 60 bahtia vartin ajosta Robinsonin tavarataloon. Sillä pitäisi normaalisti saada tunnin kyyti minne tahansa. Saatana.
Toisaalta olin elossa ja mut oli ryöstetty putipuhtaaksi noin 100 suomenmarkkaa nyhtämällä. Olin saanut hyvän yksityisnäytöksen alan ammattilaisilta ja päässyt kaupungin takapihoille näkemään "Bangkokin takapuolen". Köyhä mutta onnellinen ja kokemusta rikkaampi. Ehdottomasti vaivan arvoinen reissu.
Vieläkin olen kiitollinen elämästä joka jatkui yli klongien ja katujen. Oppaani oli supliikkimiehiä ja meillä synkkasi hyvin yhteen. Meillä oli todella hauska iltapäivä enkä harmittele rumempaa sukupuolta olevaa opasta sillä aika kului kuin siivillä. En tiedä oliko kapakan juomassa mitään muuta kuin olutta ja spritea sekaisin; hyvin maistui ja aika kului rattoisasti.
Suosittelen silti virallisia oppaita, virallisia takseja ja muutenkin selkeää rajanvetoa hämäriin yrittäjiin, mistä sen tietää etteikö Buddha joku kerta käske pistää kuumissaan olevaa turistia kylmäksi.
Vähän taustaa: kävin vuosia sitten Thaimaassa jossa on erinomaiset mahdollisuudet tutustua kaupunkiin. Turistit tuovat rahaa ja se saadaan parhaiten heiltä pois kun turisti liikkuu paljon jotta tulee nälkäisemmäksi ja janoisemmaksi. Liikkuva turisti myös osuu muita useammin erilaisten houkutusten ja tarjousten ääreen.
Alku oli unohtumaton. Elämäni ensimmäinen lento, noin kymmenen (10) tuntia lentokoneessa. Muistaakseni suhteellisen täyspäisten ihmisten seurassa. Mikäs siinä, kahvia, ruokaa, shampanjaa (ei skumppaa, olennainen tieto), elokuvia tai musiikkia, unta, ilmakuoppia, Suomi voitti taas kerran joukkuemäen kultaa (uutisia nääs).
Afganistan jossa silloinkin tapeltiin näytti alla sisämaajärven saaren kokoiselta ja Intian niemimaakin reilunkokoiselta viljelyalueelta. Hiljalleen laskeuduimme kohti Bangkokia ja tuntui hyvältä nähdä maisemia: keltaisia temppeleiden kattoja, Chao Phraya joki, kaupunki.
Astuimme ulos kasvihuoneeseen josta ei ollutkaan ovea ulos raikkaaseen ulkoilmaan vaan tuo kasvihuone oli käytännössä vähän äitini tomaattihuonetta suurempi. Mikäs siinä, hikoilimme kolme tuntia lentokentällä muodollisuuksien kanssa ja olimme hyvin kypsyneitä (=väsyneitä sekä janoisia) päästessämme matkatoimiston linja-autoon ja Narai hotelliin.
Eikun eteenpäin: kamat huoneeseen, taaloja kouraan ja rahan vaihtoon.
Illalla kävin tutkimassa katuja, lähinnä hotellimme ohi kulkevaa Silom Roadia jonka kävelin pari kertaa päästä päähän ennenkuin uudelleen löysin hotelliin takaisin. Maassa asuvan kaverini väitteet illan ja yön vaaroista jäivät kadulle ja hipsin raikkaaseen huoneeseeni jossa orkidea kortti makeisen kera toivottivat "Sweet dreams at Narai hotel".
Oliko hyvä ilmastointi? Ainakin tehokas, aamulla kurkku kipeä ja sitä rataa.
HENKILÖKOHTAINEN TUTUSTUMISAJELU
Palatessani sunnuntaina postitoimistolta hotelliin seuraani lyöttäytyi paikallinen mies joka kertoi palanneensa Australiasta Bangkokiin ja haluavansa seuraa muistellessaan menneitä. Hotellille asti Gentleman ei kuitenkaan uskaltautunut koska hänellä ei ollut asiaa sinne, hän pyysi minuakin suoraan matkaansa. Itse asiassa hän halusi käydä katsomassa suurta Buddhan patsasta eräässä temppelissä. Kerroin että minun pitää hakea huoneestani rahaa silmälasien noutoa varten. Herrasmies joka ei tuntenut vuosien poissaolon jälkeen ketään kaupungista jäi luontevasti odottelemaan lähikatukapakkaan suojaan hotellin ovimiesten katseilta.
Matkalla huoneeseeni ajattelin tämän olevan varmaan niitä jotka ensin putsaavat uhrinsa ja sitten heittävät Chao Praya jokeen tai muuhun roskikseen pimeällä sivukadulla. Toisaalta, koska en tiedä kaverin taustaa ainoa tapa saada selko asiasta on tutkia asiaa. Sitäpaitsi kirkkaan päivän aikaan on vaikeampi kolkata tyhmäkin turisti. Siis mukaan ja matkaan!
Tullessani hotellista ja mennessäni katukapakan ovelle herrasmies tuli mukaani ja nappasimme Tuktukin jolla ajelimme joen rantaan tuhatta ja sataa. Seuraavaksi hyppäsimme kahdestaan pitkähännän kyytiin jossa normaalisti matkustaa parikymmentä turistia tai viisikymmentä paikallista. Ajelimme puolisen tuntia jokea ja nousimme laiturilta "hyvään kapakkaan" jossa siemailimme spritella jatkettua olutta ja juttelimme koko ajan niitä näitä elämän tosiasioista.
Kapakasta kävelimme Buddhan temppeliin jossa ensin tutkailimme ulkopuolta, luimme muistolaattoja (tai hän tulkitsi niitä minulle), muutenkin jatkoimme puhelua aina vaan.
Sitten sisään temppeliin jossa ei näkynyt ensimmäistäkään turistia, vain paikallisia. Kapakassakaan ei ollut yhtään turistia. Mahtavaa olla kaukoidän turistikeskuksessa näkemättä pariin tuntiin yhtään länsimaista ihmistä.
Tässä vaiheessa muistin olla astumatta temppelin kynnykselle koska se kuulema aiheuttaa buddhalaisten mielestä huonoa onnea. Päätin olla kuolematta aloittelijan virheisiin. Oppaani meni yksin etuosaan rukoilemaan Buddhaa meikäläisen jäädessä takaosaan turistiksi. Mietin josko tuo nyt rukoilee ohjeita kuinka tätä turistia pitää kohdella: lihoiksi vai rahat pois vai jotain muuta.
Ja eikun ulos taas. Kävelimme reippaasti toiselle laiturille jonne kuski tuli pitkähäntineen ja taas matkustimme parikymmentä minuuttia "kotiin päin".
Juttelimme edelleen, nauroimme ja pääsimme jollekin laiturille asti jossakin Bangkokissa. En tiennyt missä olimme käyneet ja minne päädyimme, olin koko ajan ollut kybällä kateissa. Tiesin vain että olemme Bangkokissa jossain missä turistit eivät liiku.
Laiturilla alkoi riitely. Pitkähännän kuski vaati rahaa jota oppaallani ei ollut joten ystävällisen länsimaalaisen piti maksaa. Annoin noin 150 bahtia muttei se riittänytkään. Katsoin ahneita paskiaisia pahalla silmällä mutta nämä halusivat lisää rahaa, siispä 500:n seteli kouraan. Siitäs saivat. Saatana.
Oppaani hoiti minulle Tuktukin. Olin vieläkin niistä parista oluesta kohtalaisen sekaisin enkä ihan kartalla edelleenkään. Tuktuk kuski otti 60 bahtia vartin ajosta Robinsonin tavarataloon. Sillä pitäisi normaalisti saada tunnin kyyti minne tahansa. Saatana.
Toisaalta olin elossa ja mut oli ryöstetty putipuhtaaksi noin 100 suomenmarkkaa nyhtämällä. Olin saanut hyvän yksityisnäytöksen alan ammattilaisilta ja päässyt kaupungin takapihoille näkemään "Bangkokin takapuolen". Köyhä mutta onnellinen ja kokemusta rikkaampi. Ehdottomasti vaivan arvoinen reissu.
Vieläkin olen kiitollinen elämästä joka jatkui yli klongien ja katujen. Oppaani oli supliikkimiehiä ja meillä synkkasi hyvin yhteen. Meillä oli todella hauska iltapäivä enkä harmittele rumempaa sukupuolta olevaa opasta sillä aika kului kuin siivillä. En tiedä oliko kapakan juomassa mitään muuta kuin olutta ja spritea sekaisin; hyvin maistui ja aika kului rattoisasti.
Suosittelen silti virallisia oppaita, virallisia takseja ja muutenkin selkeää rajanvetoa hämäriin yrittäjiin, mistä sen tietää etteikö Buddha joku kerta käske pistää kuumissaan olevaa turistia kylmäksi.
Comments:
Post a Comment
