<$BlogRSDURL$>

Wednesday, June 30, 2004

Onneksi olkoon Brasilia!

Portugali, maa jonka joukkueessa pelaa brasilialainen Deco ja valmentaja on brasilialainen Scolari voitti Hollannin välierässä ja pelaa EM finaalissa 2004. Kaiken huipuksi Portugalin pelaajat tekivät välieräottelun kaikki maalit joista yhden omiin. Jollei Kreikka ylitä itseään noin kolminkertaisesti huikeassa finaalissa pelaavat Tsekki ja Portugali. Mahtimaat Ranska ja Italia eivät päässeet pitkän kauden rasittamien tähtipelaajiensa voimin edes alkueristä jatkoon vaikka italialainen Totti hankkikin julkisuutta kuolaamalla keskimääräistä enemmän tanskalaispelaajan kohdalla mikä näin suomalaisesta kuulostaa kohtalaisen perverssiltä.

Tuesday, June 29, 2004

Scissorhood

Kiitos virkistävästä musiikista Scissor Sisters! Olette tehneet Pink Floydin Comfortably Numb-ista version jota ei tunnistaisi sen isä tai äitikään! Onneksi osaan tuon biisin sanat ulkoa joten en vaihtanutkaan pois YLE-X kanavalta vaan jäin kuuntelemaan kuka nyt raiskaa perusarvoja.

Tuntuu hyvältä ajatella jonkun muunkin pitävän Pink Floydin musiikista niin paljon että vaivautuu tekemään biisistä oman versionsa, coverin kuten suuressa maailmassa sanotaan. Ensimmäisen Comfortably Numb coverin kuulin Kingston Wallin esittämänä omana klubi-iltanaan Tavastialla. Sitäkin versiota piti kuunnella hetkinen ennenkuin huomasin tuntevani kappaleen.

Tottakai Scissor Sistersin persoonallinen versio saa meikäläisen kaipaamaan kovasti The Wallin kuulaita musiikkimaisemia mutta on mukava kuulla miltä jokin tuttu biisi voisi kuulostaa täysin uudella tavalla ja tyylillä tehtynä. Omasta puolestani etsin mieluummin vaihtelua "Is There Anybody Out" levyltä (=keikoilla tallennettu The Wall) kuin Scissorhoodista mutta haluan antaa SS:lle täyden tunnustuksen yrityksestä, esitys on todella persoonallinen.

Scissor Sisters sai Bearyarinkin aktivoitumaan oikein kunnolla. Kieltäydyn omasta puolestani ottamasta hernettä nenään yhdestä cover-biisistä, ennemminkin oma versio on kunnianosoitus ja tapa myöntää ettemme edelleenkään osaa panna tätä paremmaksi. Ainahan joku epäilevä ihminen voisi kuvitella että versioimalla megabändin musiikkia saa mukavasti huomiota omallekin uralleen, toisaalta jo pelkästään SS:n nettisivujen kuvat ansaitsevat kiitokset. Ainakin Comfortably Numbin graafinen esitys tekee kunniaa esikuvalleen ja on mielestäni upea, taiteellinen ja kaunis.


Nörtteillääs vähä

Tänään oli kiva käydä Applen sivuilla ja muistella kommentteja 21" ruudun ostosta: "giganttinen, liian suuri, älytön" ja ladata omat lyömättömät perustelut pöytään: "koska se oli siinä". Nimittäin Cupertinosta kajahtaa ja vaatimattomasti 30:n tuuman ruudun voimalla. Vanhassa vara parempi ja missä se kissakin vahtisi ikkunasta lintuja sun muita hyönteisiä jollei juuri mukavan lämpimän kuvaputken päällä makoilemalla.



Pikkuhiljaa toiveet lomarahoista lisääntyvät sitä mukaa kuin lomakin lähenee, mihin sitä joutuu niiden rahojen kanssa, molempien. Vai oisko useampia tulossa. Sinänsä sama paljonko rahaa tulee, sillä on uskomaton taipumus kadota jonnekin mustaan aukkoon josta en saa taiotuksi sitä (siis rahaa) takaisin vaikka kuinka yrittäisin. Taatana!

Jos vastoin odotuksia jollekin sattuisi jäämään ylimääräistä rahaa suosittelen lämpimästi auton ostoa, se helpottaa tuon tyyppisiä paineita.




Porkkanoita pennuille!

Mikähän siinä on ettei vauhdin huumaamia nuoria voi päästää jollekin suljetulle alueelle hurjastelemaan sen sijaan että heidät pidetään liikenteen seassa ja pyritään kitkemään "väärät taipumukset" pois?

Rattijuoppo on ihminen joka ajaa kännissä päästäkseen paikasta toiseen mutta hurjasteleva nuori etsii rajojaan ja hakee hyväksyntää sekä asemaa porukassa. Eikä ainoastaan hyväksyntää porukassa vaan etsii vauhdista unohdusta. Ikävät asiat ikäänkuin putoavat kyydistä jos on tarpeeksi vauhtia.

Rattijuoppous on asennevamma ja piittaamattomuutta kuten hullut nuorisokuskitkin jossain määrin. Silti haluan tehdä näiden välille eron. Jos ns. "kiltit nuoret" kokeilevat rajojaan urheilemalla, juomalla pussikaljaa ja ottamalla ensikännejä tai osallistumalla jonkin muun alan kilpailuihin, olemalla nörttejä tai mitä nyt milloinkin mikseivät nämä vauhtihullutkin voisi kesyttää muuttamalla laiton lailliseksi?

Siis hurjapäät kokeilemaan rajojaan jonnekin suljetulle alueelle jonne eivät muut ihmiset pääse jolloin nuorille itselleenkin voisi tulla mieleen ettei näitä kokeita kannata tehdä muun liikenteen seassa. Eivät nuoret välttämättä tarvi maailman parhaita ratoja vaan mahdollisuuksia. Mitätönkin muutaman kilometrin radan pätkä voisi saada ihmeitä aikaan. Samalla näille ritari Ässille selviäisi etteivät heidän autonsa ole mitään WRC-autoja vaan hyvinkin helposti omille teilleen karkaavia siviiliajokkeja.

Mikä siinä on ettei porkkanaa voi tarjota kuin vahingossa?
Keppiä tulee pyytämättäkin.


Sitten kysymys internet-yhteyden tarjoaja Suomicommunicationsille: Kuinka yhteysongelmista ilmoitetaan sähköpostilla? Yleensä yhteysongelman aikana nettiyhteys ei toimi lainkaan.


Sää oikuttelee ankarasti

TV:n sääguru vai oliko se TV-yhtiön meteorologi ilmoitti ettei sateisia ja poutaisia paikkakuntia voi lainkaan ennustaa. Mikä siinä muka maksaa? Jos TV:ssä ei muutamassa minuutissa saa kaipaamaansa säätietoa omalta paikkakunnaltaan mikä estää ilmoittamasta tarkempia tietoja netissä? Vai miten paikkakuntakohtaiset säätiedot tulevat kännykkään? Taivaastako? Halutaanko nämä yksityiskohtaiset säätiedot jättää vain ostettaviksi uutisiksi? Tarvitseva taatusti tilaa kaipaamansa tiedot maksullisina kännykkäänsä jatkossakin vaikka kotikoneelle saisi tietoa ilmaiseksikin.

Pelätäänkö Internetin täyttyvän hyödyllisestä tiedosta turhan tiedon sijaan?


Monday, June 28, 2004

CZE 30 DENieriä

Vai oliko se jalkapallimatsin tulos?


Havaintoja:

Kännykkä ei kestä saippuakylpyä.

Tänä juhannuksena oli mainiot kokonpolttokelit.


Kysymyksiä:

Kuinka pilviset päivät ja sateiset uintikelit vaikuttavat hukkumisiin?
Lisääntyvätkö hukkumistapaukset kun uinti ei kiinnosta vai vähenevätkö hukkumistapaukset kun uinti ei kiinnosta?

Onko olemassa tilastoa josta selviäisi sepalus auki hukkuneiden osuus kaikista hukkuneista eri vuosina?

Mihin perustuvat alkoholiasiantuntijoiden suositukset humaltua mieluummin oluella, viinillä ja siiderillä kuin koskenkorvalla sekä vodkalla?

Jäävätkö valtion verotulot nykyisellä verokannalla liian pieniksi jos kansa panostaa väkeviin juomiin?

Vai pelkäävätkö asiantuntijat väkevien juomien aiheuttavan vähemmän kankkusoireita kuin mietojen ja runsaammin lisäaineita sisältävien juomien jolloin kännäyskynnys madaltuisi?

Eikö valtion kannattaisi panna blandikset verolle jolloin vaikutus ulottuisi myös verottomiin viinaksiin?

Miten niin jotkut juovat blandista raakana?




Sunday, June 27, 2004

Turkki tulee vai tuleeko sittenkään?

USA:n presidentti jonka nimeä ei kohta kannata lausua ääneen saatikka kirjoittaa näkyville koska se muuttuu aina vain pahemmaksi kirosanaksi opasti EU:ta ottamaan Turkin jäseneksi. Mies(?) joka ei tiedä mitä valtioita kuuluu Eurooppaan saatikka sitten ymmärtäisi jotain EU:n toiminnasta antaa neuvoja muille maille annettuaan vakuuttavan näytön omasta osaamisestaan Irakissa. Kiitos mutta ei kiitos. Ottakaa Turkki ensin USA:n osavaltioksi, lukutaidon ja kuolemantuomioiden osalta näin olisi parempi. USA:n lukutaitoprosentti kasvaisi ja kuolemantuomiot suhteessa väkilukuun vähenisivät.

Pelastakaa Polylepis!

Parempi olisi George paran unohtaa valtiot joiden nimissä on monta vaikeaa kirjainta ja mieluummin vaikka auttaa Andien Polylepis-metsien pelastamisessa. Projekti kaipaisi nimekästä tukijaa ja tässä yhteydessä rahalla voisi tehdä paljon hyvää ja säästää ihmishenkiä sekä luontoa toisin kuin USA:n presidentit yleensä ovat tehneet.

Italialainen menetelmä

Italian jalkapallon menestys riippuu näköjään enemmän ruotsalaisten ja tanskalaisten pelaamisista kuin Italian oman maajoukkueen tekemisistä. Näin ainakin ajattevat useat pelaajat ja se näkyi kentälläkin. Palataan asiaan 2006.




Tuesday, June 22, 2004

Ei kysyvä tieltä eksy?

Kenen moottori on niissä Honda-autoissa joissa ei lue: "powered by honda"?
Kawasakinko?

Miksi Tiimari myy ML-2400 Ball Pen CHINA kyniä jotka eivät kestä kirjoittamista?
Liimasin omani kasaan ennenkuin voin kirjoittaa sillä yhtään mitään.

Miksi Veijo Wotkinin Rosegrilleriin ja Greengrilleriin on lisätty viime kesän jälkeen valkosipuli?
Ainakin etiketti on muuttunut, viime kesäisissä paketeissa ei mainittu valkosipulista sanallakaan.

Kuinka moni tietää että osamaksulla ostetuilla autoilla pitää olla ulkomaanmatkalla rahoitusyhtiöltä saatu maastavientilupa jos osamaksu-urakka on kesken?


Mikseivät Ruotsi ja Tanska saisi pelata tasan 2-2?


Miksi Johnson OFF hyttyskierukkapakkaus maksaa 3,15 euroa ja Kikka hyttyskierukkapaketti 1,00 euroa?


Miksi viereinen jono liikkuu usein nopeammin?


Hyvää Juhannusta ja aurinkoisia vapaapäiviä!
Lähden tästä keskikesän keskikehon rakennustreeneihin.



Nokia nousuun

Tähän asti Nokia on menestynyt teknisen etumatkansa (lue: kommunikaattori) ja nuorisomallistonsa (lue: pelejä yms.) avulla. Nyt pitäisi olla läppäpuhelimia ja parempia kameroita, parempia sekä suurempia värinäyttöjä. Yleensäkin tilanteen ennakointi ja tuoreiden mutta toimivien ideoiden tarjoilu kännykkäihmisten käyttöön on menestyksen avain.

Nokia voisi ottaa malistoonsa uuden entistä suuremman peruspuhelimen mallia seniori. Suuret selkeät ja helppokäyttöiset näppäimet, kuuluva soittoääni, isotekstinen kookas näyttö sekä yksinkertaiset perustoiminnot ilman mitään ylimääräistä. Tuosta kun laittaisi ilmoituksen Hesarin etusivulle voisi kauppa käydä ennennäkemättömästi.

Ehdotan seuraavaa tekstiä: "Tämän puhelimen äänen kuulee huonokuuloinenkin vaari, tekstin erottaa heikkonäköinenkin mummo eikä alkava dementia estä käyttämästä tätä alunperin Simpansseille suunniteltua laitetta." Kyllä kauppa kävisi. Moderneilla miniatyyrimalleilla voisi heittää vesilintua jollei siitä saisi eläinrääkkäyssyytettä. Toisaalta jos osaisi tehdä kännykkämetsästyksestä taidetta voisi saada valtiolta taiteilija-apurahaa sitä enemmän mitä hitaammin uhri kuolisi.

Kyllä eläkeläisenkin kelpaisi kun royaltit juoksisivat perikunnalle saakka 70-kymppisenä tehdystä elokuvasta: "Kännykällä pulua päähän kännissä" ja käsikirjoittaja Väinö olisi kussut päälle jos olisi saanut sepaluksensa auki. Jos hommasta tulisi oikea muoti-ilmiö voisi Kiasman budjetti olla kovilla. 20 000 euroa per tapettu eläin edellyttäen tietysti havaittavaa kärsimystä. Jos uhriksi saataisiin ihminen hyvään Tsetshenia-Irak-tyyliin Kiasma maksaisi 120 000 euroa puhtaana käteen.

Kyllä matkapuhelimesta voi tullla siunattu laite. Kirottuhan se on ollut jo usein.

Monday, June 21, 2004

Armoa pankeille!

Lama-aikana pankkeja moitittiin kun nämä tekivät tuottamatonta bisnestä ja erityisesti kasvuhuumasta seonnut Wegeliuksen Säästöpankki muuttui Roskapankiksi ja mustaksi aukoksi jonne verorahoja sai rauhassa syytää. Wegeliukselle ja Antti Kalliomäelle on yhteistä se, että kumpikin hallitsee huomattavasti paremmin urheilun kuin raha-asiat. Vuonna 1990 Antti Kalliomäki ehdotti veronpalautusten perumista jotta valtio säästäisi ja vuonna 2004 Kalliomäki seisoo yritysverouudistuksen takana sekä eläkesäästäjien demonina oma käsi tukevasti verorahoissa kiinni. Ministerien palkathan ovat runsaanpuoleisia.

Niin ja ne pankit. Nyt vuonna 2004 pankit pyrkivät hinnoittelemaan palvelunsa lähemmäs niiden todellisia kustannuksia ja saavat siitä mummot sekä papat niskaansa. Nämä kun haluavat ehdottomasti pankkivirkailijan täyttämään tilisiirtolomakkseensa josta on vaikea nähdä saati ymmärtää mitään. Maksupalvelukirjekuori ei kelpaa, eikä maksuautomaatti internetistä puhumattakaan. Nämä ihmiset ovat niitä joille pitäisi tehdä yksinkertainen perustietokone. Ja onko muka pankkien vika etteivät kännykkä- tai tietokonevalmistajat ymmärrä helposta käytettävyydestä tuon taivaallista?

Suomalaiset vanhenevat. Keski-ikä nousee jolloin suurinumeroinen ja suurinäyttöinen matkapuhelin on yhä useammalle tarpeen. Samoin tietokone jossa on nettiselain, virtakytkin ja ohjelmoitavat näppäimet noin kymmenelle tarvittavalle nettiosoitteelle. Nämä kymmenen voisivat olla vaikkapa: 1. Nettipankki, 2. Nettiapteekki, 3. Nettiterveyskeskus, 4. Nettiaikataulu linjalle koti-kauppa, 5. Nettiaikataulu linjalle koti - terveyskeskus, 6. Nettiruokakauppa josta voi tilata elintarvikkeita kotiin kohtuullisella maksulla,
7. Nettiviranomaisasiat (esim. äänestys yms.), 8. Nettikela-asiat, 9. Kotimaan uutiset, ja 10. Kotimaan TV-ohjelmat.

Lisäksi vanhoille mutta edistyneille tietokoneen käyttäjille voisi olla joku kuvaohjelma jolla voisi katsoa kuvacd-levyjä tai ladata digikameran kuvia koneelle. Lisäksi voisi olla printteri jolla voi tulostaa kuvia & tekstiä. Paras vaihtoehto vanhusten koneessa olisi automaattisesti käynnistyvä kuvaohjelma joka tunnistaa kuvacd-levyn tai digikameran muistikortin ja saman tien näyttää kuvat ruudulla.

Juuri muuta ikäihmisten tietokoneen ei tarvisikaan tehdä. Riittää että perusnettiasiat hoituvat ilman googlea tai tietojen tallettamista selaimen muistiin, kirjoituskone toimii ja valokuvat näkyvät.

Pahan akseli halutaan tuomioistuimeen

Irakin väärinkäytösten vuoksi oikeuteen joutuneiden sotilaiden asianajajat haluavat George W Bushin ja Donald Rumsfeldin oikeuden eteen todistamaan.

Todennäköisesti näiden lausunnot kuuluisivat osapuilleen näin: "Armeija hyökkäilee mihin sattuu ja yleensäkin toimii miten sattuu, olemme vain asetehtaiden sätkynukkeja eikä meillä ole valtaa sotilaisiin saatikka sitten komentaviin upseereihin. Sitäpaitsi maksamme sotilaille tappamisesta emmekä ole erikseen sopineet kuinka nopeasti viholliset pitää tappaa. Yksityiskohdat jätämme ammattilaisille. Hitaasti tappamisen ongelma on pienet uhriluvut josta olemmekin jo huomauttaneet komentajillemme. Tarkoitus ei ole säästää ammuksia vaan käyttää aseita mahdollisimman paljon jotta saamme jatkossakin rahoitusta poliittiselle urallemme."'


Maanantain vinkki

Blogistanissa on käyty sekalaista keskustelua kristittyjen blogeista. Suosittelen tutustumaan apostolien tekojen 8:n lukuun josta on jätetty 37. jae pois koska se kyseenalaistaa kummijärjestelmän. Kummithan lupaavat opettaa lapselle luterilaisen uskon ja uskoa tämän puolesta kunnes konfirmaatiossa lapsi jo ymmärtää uskoa ihan ominpäin. Jakeessa 37 edellytetään kastettavan itse haluavan kastetta ja peräti uskovan asiaan joten se ei millään voi olla näkyvissä.

Tästä kun kysymme vastausta Harri Veijoselta tai Ramilta Jumalan juoksussa voimme saada mielenkiintoisia esityksiä aiheesta kristillinen usko. Muitakin kysymyksiä löytyy takataskusta mutta tällä on kiva aloittaa.



Hullua menoa Yleisradiolla

Jos emme vielä ole tulleet hulluiksi kesäuusintojen takia meillä on toivoa sillä YLE lähettää TV-kanavillaan yli 100 tuntia jalkapalloa.




Saturday, June 19, 2004

Suomen saksalainen syndrooma

Minkä ihmeen takia Kesko ei taistele Tiimaria, Tarjoustaloa, Säästötuotetta, Saiturin pörssiä, Tokmannia, Tuurin kyläkauppaa, Säästökareja tai muita pieniä suomalaisia halpa-alan yrittäjiä vastaan?
Miksi juuri saksalaiset Lidl ja Bauhaus ovat näiden suomalaisille kilpailijoille kuin punainen vaate?
Ja minkä takia suomalaiset automaahantuojat pelkäävät Saksasta tulevien käytettyjen autojen invaasiota?

Ongelma ei ole hinta tai se etteivät suomalaiset pärjäisi hintakilpailussa. Ongelma on laatu. Saksasta tuodut käytetyt autot ovat selvästi paremmassa kunnossa kuin vastaavat suomalaiset, samoin niissä on enemmän varusteita; suuremmat moottorit jotka kestävät pitempään ja usein kuluttavat vähemmän polttoainetta kuin vastaavan automallin pienemmät moottoriversiot.

Lidl ja Bauhaus heittävät saman haasteen suomalaisille kilpailijoilleen. Huomattavan suuri osa Lidlin myymistä tuotteista on laadukkaita ja täysin kilpailukykyisiä suomalaisten merkkituotteiden kanssa joilla ei ole mitään tekemistä epäonnistuneen Euroshopper-tuotemerkin kanssa joka merkitsee ainakin minulle käyttökelvotonta hammastahnaa ja mauttomia ruokia. Samoin Bauhausin maahantulo laski hintatasoa monien aiemmin "hyväkatteisten" (lue: riistohintaisten) tuotteiden osalta.

Bauhausin vaikutus on ollut vähäisempi kuin Lidlin koska sillä on tällä hetkellä vain kaksi toimipaikkaa Suomessa ja suomalaisilla rautakaupoilla on ollut tapana hinnoitella tuotteensa asiakaskohtaisesti tyyliin saat ostaa sillä hinnalla jonka suostut maksamaan (perinteinen rautakauppatapa). Samoin Bauhaus myy paljon suomalaisia tuotteita saksalaisten lisäksi joten suomalaisilla jälleenmyyjillä on tukenaan kotimaisia tukkuliikeitä joiden yhteenlaskettu ostovolyymi on huomattavan suuri eivätkä Bauhausin kautta avautuvat Euroopan markkinat kiinnosta suomalaisia tuottajia. Bauhaushan on laaja lähes kahdensadan (<200) tavaratalon ketju joka toimii yhdessätoista (11) Euroopan maassa.

Tottakai jonkinlaista tilannekomiikkaa on havaittavissa suomalaisessa kaupankäynnissä koska yhden Bauhausin avaaminen Vantaalle laski laminaatin hintaa Rovaniemellä ja koko maassa. Tavallinen kuluttaja tarkistaa vain hinnat ja jos Citymarket pärjää Lidlille ja K-rauta Bauhausille asiakas on tyytyväinen. Harvaa kiinnostaa mikä olisi tilanne ilman kilpailua.

Laskisivatko suomalaiset alan yrittäjät hintansa eurooppalaiselle tasolle vain koska Suomi kuuluu EU:hun?

Thursday, June 17, 2004

Lehdessä oli juttu varastetun auton löytymisestä 70 km lähtöpisteestä ja mieleeni tuli miksei netissä voisi olla sivusto johon voisi kirjoittaa tiedon tien poskeen hylätystä autosta. Miksei nettiä voisi muutenkin käyttää löytötavaratoimistona jolloin voisi aloittaa hukattujen tavaroiden etsimisen kotikoneella ennenkuin jatkaa muualle?
Veronmaksajan taksvärkkipäivä

Eilen 16.6.2004 vietimme veronmaksajan taksvärkkipäivää eli tähän asti olemme maksaneet rahamme julkiselle sektorille ja tästä eteenpäin tienaamme omaan taskuun.


Miksei verottaja muuten halua kertoa kenen veroehdotukset ovat käyneet väärissä osoitteissa?



Kertauskursseja autokouluun!


Ajoin kaksikaistaisen tien oikeaa kaistaa ja käännyin vasemmalle toisen kaksikaistaisen tien oikean puoleiselle kaistalle. Samantien päälleni ajoi pakettiauto (TEG-XXX) siirtyen siis vasemmalta kaistalta oikealle noin vain. Onneksi tässä kohtaa kehä I:llä oli bussikaista jonne onnistuin pelastautumaan ehjänä (16.6.2004 klo 10.20).

Pitäisikö minunkin hankkia kaupunkimaasturi (=SUV) jotta liikennesäännöistä piittaamattomat puolisokeat pakukuskit huomaisivat olemassaoloni? SUV:lla olisi sekin etu että paku saattaisi kärsiä suuremmat vauriot. Kolaritilanteessa saavutettava etu onkin ainoa järkevä syy kaupunkimaasturin hankkimiseen, muutenhan auto on suuri ja epäkäytännöllinen ruuhkassa jonottamiseen.

Olisinko muuten syyllinen tappoon jos ajaisin kaupunkimaasturilla jonkun kanssa-autoilijan hengiltä vai onko kilpavarustelu tulossa Suomenkin liikenteeseen? Kaupunkimaasturi voisi tietysti olla pienimunaiselle miehelle potenssilääkettä ja liikenteessä epävarmalle naiselle mukava turva: "kyllä ne väistävät kun tällä ajelen".


Äly hoi, älä jätä Yleä!

TV:n tullessa Suomeen mustavalkoisen TV:n lupa oli väritv-lupaa edullisempi koska mustavalkoisella televisiolla ei voinut hyödyntää TV-lähetysten koko potentiaalia. Miksei nyt ole digiboksi-lupaa koska vain sillä voi saada käyttöönsä kaikki tv-palvelut? Digiboksi-luvilla voitaisiin rahoittaa TV:n digitalisointikin joten me jotka pärjäämme vielä analogisella TV:llä voisimme maksaa siitä mitä saamme emmekä siitä mitä jotkut muut saavat.

TV:n digitalisoimisen myötä Yleisradion lähetykset voisi muuttaa salatuiksi jotka sitten puretaan kortilla jolloin koko TV-maksun maksamisongelmat poistuisivat. Samalla lupatarkastajat ja kalliit "maksa lupasi"-kampanjat voisi lopettaa
jolloin Yleisradiolle jäisi enemmän rahaa ohjelmien tekoon. Ilmeisen selväähän on ettei Yleisradion raskasta ja kallista byrokratiaa voi purkaa koska ylijäämäpoliitikot tarvitsevat kaatopaikkansa.






Tuesday, June 15, 2004

Osattiin ennen Suomessakin, nimittäin nousta sortajia vastaan


Hattu päästä ja liput salkoon isänmaanystävä Eugen Schaumanin muistoksi. Tasan sata vuotta sitten Eugen päästi päiviltä tsaari Nikolai II:n edustajan ja suomen kansan sortajan Nikolai Bobrikovin. Saman tien hän päästi itsestäänkin ilmat pihalle mikä lienee ollut viisas ratkaisu koska näin säästettiin murhaajan tappamiselta, kiduttamiselta sekä etsimiseltä. Nämäkin rahat olisi revitty suomalaisten selkänahasta.

Joka suuntaan rähmällään olevat suomalaispoliitikot eivät edes nosta maljaa reilun meiningin muistoksi vaan pahoittelevat venäläisen herrakansan edustajan kuolemaa. Ties vaikka hyväksyisivät hiljaa mielessään Tsetsheniassa
tapahtuvan raa'an kansanmurhankin.


Monday, June 14, 2004

Vierelläsi elävä rakkaus on aina suurin. Vaikka se näkee huonot päiväsi ja epäonnistumisesi, kiukuttelusi sekä erehdyksesi se katsoo lempeästi silmiin. Halaa ja tulee lähelle, raaputtaa selkää sekä suunnittelee seuraavaa lomareissua, yhteistä lomareissua.

Ja niin alkaa taas päivä paistaa vihaiseen mieheen joka huomaa tärkeimpien asioiden olevan usein liian lähellä jotta niitä voisi huomata. Oikeastaan olen syönyt kuukausitolkulla pelkkiä herkullisia ruokia ja huuhtonut niitä eteenpäin hyvällä viinillä. Kukaan ei ole kysynyt milloin aion siivota tietokoneroinaa pois jaloista eikä ihmetellyt tarviiko talvitakkia säilyttää eteisen naulakossa.

Kyllä elämä jaksaa hymyillä. Kesäkin on tulollaan. Lähellä muttei vielä täysin täällä. Ainakin ne päivänpaisteiset hellepäivät ovat vielä matkalla. Jossain edessäpäin ja jotain kivaa on mukava odotella. Kesälomakin on vielä edessäpäin. Tuloillaan muttei ala vielä.

Ties vaikka kesälomalla voisi ajaa viinarallia. Siihenhän ei tarvi edes kilpailulisenssiä. Riittää että viina on pulloissa eikä päässä kun ajaa. Autoa täytyy vähän sääliä ettei katsastusinssi vaadi iskareita uusittavaksi viinalastin takia. Siinä sitä tulisi viinalle hintaa.

Jos ajaa viinarallia omalla autolla on syytä muistaa lähteä reissuun tyhjällä tankilla ja palata täydellä ettei mikään saavutetuista eduista jäisi lunastamatta. Aina siihen Tallinnan reissuun päivä hupenee vaikkei laki velvoittaisikaan (=entinen 20 tunnin sääntö) joten miksi jättää homma puolitiehen?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eikä suunnitteluun käytetty aika mene hukkaan, ei ainakaan jos turvautuu tarvittaessa neuvoa antaviin.
Niinhän se on. Jalkapallo on maailman tylsimpiä pelejä mutten voinut vastustaa Englanti - Ranska matsin seuraamista ja ihme tapahtui! Matsia oli pelattu toista tuntia kun nopea englantilaishyökkääjä hankki 1-0 tilanteessa rankkarin teenjuojille. Siinä vaiheessa matsi näytti selvältä: 2-0 ja pubeissa juodaan voitonmaljoja.

Toisin kävi. Fabian Barthez torjui Posh Spicen ukon vedon ja tuuli kääntyi. Varsinainen peliaika oli jo päättynyt kun englantilaispuolustaja rikkoi ranskalaishyökkääjää. Zinedine Zidane pääsi kokeilemaan löytyisikö muurista pallon mentävä aukko ja tilanne tasan 1-1. Briteille tasatuloskin olisi ollut odotettua parempi mutta maalivahti David James päätti toisin. Thierry Henry pääsi puolustajan virheen takia yksin läpi ja James hyökkäsi kimppuun punaisen kortin arvoisesti estääkseen maalin synnyn. Ranskan Zidane rankaisi pilkulta ja peli päättyi 2-1 Ranskalle. Onneksi olkoon vaan, Englanti. 90 minuuttia ottelun hallintaa ei riitä, jatkoaikakin lasketaan lopputulokseen mukaan.


Tästä tuleekin mieleen eurovaaleissa hyvin menestyneet vihreät jotka nyt vajosivat RKP:n tasolle ja yhteen paikkaan. Toisaalta Rosa saa jatkaa kansanedustajana mutta taisivat äänestäjät antaa pienen vihjeen pitävänsä jatkossakin alkoholia ruohoa parempana puudutusaineena.

Yleensäkin on mielenkiintoista kuinka helppo vaivalla rakennettu luottamus on menettää. Jalkapallossa 94 minuutin peliajasta tyritty 4 minuuttia vie varman voiton, europarlamentissa loistaneet vihreät kompastuvat mättääseen (ruohomättääseen) ja Horst Nussbaum menetti tilaukseni ladattuaan oman pahan olonsa ja puutteessa olemisensa Kotiteollisuuden
niskaan. Luontevaa ja normaalia teini-ikäiselle jolta alkavat ideat loppua; lukijana vaan en ilahtunut kirjoitusvirheistä sekä ihmisen olemuksen angstisesta arvostelusta jotka edustivat huumoria.

Tottahan sitä itsekin voi sortua tyhmyyksiin mutta sitä varten on kommenttiosasto ja sähköposti.

Jatketaanpas kielikurssia:

Hauska tutustua!
Meeldiv tutvuda!

Tunnemmeko toisemme?
Kas meie tunneme teineteist?

Mikä olikaan nimenne?
Kuidas teie nimi on?

Kuinka voit?
Kuidas elad?

Olen teille hyvin kiitollinen.
Olen teile väga tänulik.

Maljanne!
Teie terviseks!

Mennään johonkin miellyttävään ravintolaan!
Lähme kuhugi meeldivasse restorani!

Olkaa ystävällinen ja antakaa minulle iso pullo viinaa!
Olge hea ja andke mulle suur pudel viint!

Haluaisin paketin buranaa!
Sooviksin pakendi buranat!


Friday, June 11, 2004

Kylläpäs väsyttää

Autolle pitää suunnitella remonttia, A4-printteri teki lakon ja taas A3-printteri vaati mustetta ja vapaa viikonloppu velvoittaa vaeltamaan luonnon helmaan ja töissäkin pitäisi olla ajoissa. Kyllä elämä on kovaa mutta ilman kovaa ei olisi elämää;) Autolle ja kovalle on yhteistä se, että molemmat vaativat voitelua toimiakseen. Mitä tuokin nyt tarkoitti?

Luojan kiitos keksin selvittää remontin tekemistä Tallinnassa ja mikäs tässä on blogia päivittäessä kun välillä parantaa kurkkuaan Liivimaa Palsamilla, nami ja 45 volttia. Nin ja se auto. Ties vaikka Tallinnassa selviäisi vähemmällä rahalla. Ainakin se on tarkoitus. Ja moottorin viritys on onnistunut jos teho vähenee alle kymmenen prosenttia. Tämän viisauden tuntee kyllä koko McLaren-Mercedes-tiimi.

Ajatus valuu vapaammin vasta nukkumaanmenoajan jälkeen. Jännää. Tulkaa kaikki heti tänne äkkiä täällä ei leivota.
Eikä paljon ajatellakaan. Enää. Linux. Niin juuri. Linux. En tarkoita Torvaldsia vaan sitä käyttöjärjestelmää. Jos saan joskus tällä vuosituhannella Linux-palvelimen pystyyn vanhalla (I mean it man) macillä julkaisen blogissani myös kuvia.
Kuvia koiranpaskasta ja kukista, auringonlaskuista ja puista, kärpäsistä ja sen sellaisista. Sekalaisista kohteista.


Ja hurraa! Printterit toimivat. Muutamalla kympillä mustetta ja molemmat rutisevat rutisematta. Kyllä helpotti. Auton katsastuskin on jossain tulevaisuudessa, kaukana. Turha surra kun ei ole rahaakaan surra mokomaa. Sitäpaitsi katsastus on aina yhtä ihmeellinen ja arvaamaton tapahtuma. Jos autoliike katsastaa auton siinä pitää olla vikaa jos se ei mene läpi. Meikäläisen yrittäessä samaa inssin huono päivä riittää. Toisaalta entisen autoni viimeinen katsastus päättyi rohkaiseviin sanoihin: "lisää kilometrejä vaan!" Ja ajettiinhan niitä. Joku kolmetuhatta. Ennen vaihtoa. Nimittäin sen auton vaihtoa.

Ja taas tein hyvät autokaupat. Vaihdoin katsastetun autoni katsastamattomaan joka ei mennyt läpi katsastuksesta.
Onneksi liike laittoi kärryn kuntoon. Tai lähes asialliseksi. Sain ajaa laillisesti huoltoon jossa loput viat fiksattiin. Terveisiä vaan Auto A:lle!

Ja nyt tämän kiltin lapsen pitää ajatella muita asioita kuin nettiä, blogia ja tietokonetta. Huomisen aamun pitää nyt ruveta kiinnostamaan. Yhä enemmän ja enemmän.

Mutta ei tämä kielikurssi ole mitään ilman paria sanaa.

Suomi Viro
nakit viinerid
leivonnainen saiake
renki sulane
haukka kulli


Ja meie peame eestikeele ôppimist jatkama. Tere tulemast koos meiega vôôrkeele saladuste kôrvale!

Wednesday, June 09, 2004

Rakkaudessa voi olla järkeä mutta järjessä ei voi olla rakkautta

Monday, June 07, 2004

Eurovaaleihin uusin eväin

Paranneltu EU-vaalikampanja.

13 Outi Ojala, 57v. , Onnennumerolla Eurooppa ojennukseen!

18 Esko Seppänen, 58v., Mitäs mä muutakaan tekisin?

25 Ulpu IIvari, 55v., Kukas muukaan näitä töitä tekisi ja mä ne vielä osaankin, vai mitä Paavo?

33 Viivi Avellan, 27v., Pätevyyttä se on muodollinenkin pätevyys!

45 Ville Itälä, 45v., Veteraanipoliitikko järjestää: ensin Kokoomus, sitten Eurooppa!

70 Kari Peitsamo, 46v., Brysselin naiset ne todella kääntää mun pään!

82 Uma Aaltonen, 63v., Olen erilainen ehdokas:)

87 Jehki Härkönen, 19v., Nuorna liksa nostettava.

96 Ville Niinistö, 27v., Aateluus velvoittaa.

107 Seppo Kanerva, 63v., Euroopankin pelastaja.


Suomen kansan sinivalkoiset = tarvittaessa myös sinikeltaiset

Köyhien asialla = Hei niitä euroja meillekin!

Kristillisdemokraatit = Joutukaa sielut on äänenne kallis, Iha haa!

Perussuomalaiset = Näissä bileissä saa voittaa vaikka dopingilla.

165 Anneli Jäätteenmäki, 49v., Entistä terävämpää Irak-politiikkaa EU:hun!

Suomi isänmaa = Koivu ja tähti EU:n perusarvoiksi perkele!

RKP = Ruotsi kaikille pakolliseksi EU:n virkakieleksi!




Sunday, June 06, 2004

Vähe Eesti muusikast

Kui Teil on huvi Eestit vastu soovitan ka tutvumist Eesti muusikasse.

Peale J.M.K.E. ja Rock Hoteli Eestis on ka mitmeid ansambleid millest me ei tea siin Soomes midagi.

Oma favoriit on Metro Luminali "Isa tuli koju" sellest hoolimata et nende praegune stiil on väga erinev. Üks kôik ansambli muusika huvitab veelgi aga teisel pôhjusel.

Kui veel rockist räägitakse Vennaskond ja Tuberkuloited on päris head ansamblid. Ja lisaks meelde tuleb Vanemôde, Bläck Rokit ja Kuldne Trio.

Tantsu jaoks pakuks näiteks: 2 Quick Start, Dj X ja Click OK.

Kui kellelgi metal-muusika meeldib siis tasuks tutvuda Ignorabimusega. "Da zorp" on nende esimene plaat ja loodan et järjekord läheb pikemaks kui aeg jookseb. Endale meeldis eriti Demonized. Ja nii se on, Teil on ôigus, nad laelvad inglise keeles, kurb küll.

Ja veel üks eriti spetsiaalne ansambel. Onu Bella paradiis ja Bella M projekt. Boney M eesti keeles. Väga hea!

Näiteks nende laul Onu Bella paradiis/murumängud hakkab järgmiselt: klaasi täis viina...Viru kanged....tükike praetud kala...käär leiba...seksi ablakad tüdrukud...me läheme sinna...se on Bella paradiis.

Proovike ise, see tasub. Kindla pealt!

Thursday, June 03, 2004

Yleensä en tuhlaa aikaa lörpöttelyyn vaan suollan milloin mitäkin tekstia kaasu pohjassa. Nyt päätin tehdä poikkeuksen koska en voi vastustaa tutkielmaa terrorismin synnystä. Se sivuaa koko ihmiselämää niin syvältä ja laajalta että asia on saatava Vatsarintaliikkeen aiheisiin mitä pikemmin sen parempi.

Olen seurannut lukijakunnan kehitystä ja olen saanut päivässä viisikin lukijaa ja menettänyt samoin päivässä melkein yhtä monta eikä kukaan mukaan tullut tai pois jäänyt ole puolellakaan sanalla kommentoinut kirjoituksiani saati laittanut sähköpostia joten päätin vähän kirjoitella asioiden taustoista.

Jatkan edelleen vaihtelevalla linjalla koska olen kiinnostunut monista hyvin erilaisista asioista ja mielipiteitä sekä ajatuksia löytyy siitä sun tästä. Pääaiheitani ovat edelleen politiikka (ulko-,sisä-,vero- yms.), rakkaus & ihmissuhteet, runoilu, musiikki ja melkein mikä tahansa ajankohtainen aihe joka osuu silmiini. Jatkan myös vironkielikurssia oli opiskelijoita eli ei ja kehittelen, yllätys yllätys, uusia aiheita joihin haluan ottaa kantaa.

Kaikki siis toistuu jollain frekvenssillä kuten pitempään mukana olleet ovat varmaan huomanneetkin. En kirjoita samoja juttuja uudelleen mutta pyörittelen asioita monelta kannalta ja pyrin yksinkertaistamaan sekä vähän herättämäänkin kirjoituksillani. Joten tervetuloa, tervemenoa tai kuten Lappeenrannan ohitustiellä sanotaan: "taasha myö tavattii, tuutha sie vastakii!"


Joten tässä:

Terroria


Viimeaikoina Saudi-arabiassa on tehty raakoja terroritekoja ulkomaalaisia ja länsimaistuneita saudeja vastaan, asiaa on kauhisteltu kun lännelle myötämielinen maa jonka perusta on tiukan islamistinen on muuttunut turvattomaksi sekä vaaralliseksi. Tuskin kukaan tietää miksi, pari arvausta on helppo esittää.

USA:n raaka hyökkäys Afganistaniin, USA:n raaka hyökkäys Irakiin, USA:n avoin tuki Israelille palestiinalaisia vastaan, USA:n raaka miehityspolitiikka Afganistanissa ja Irakissa sekä Osama bin Ladenin (ja al Gaidan) avoin länsimaiden ja arabimaiden vastakkainasettelu ovat saaneet vastakaikua nuorissa muslimimiehissä jotka mieluusti pyrkivät paratiisiin jossa viehkeät neidot täyttävät heidän toiveensa ja vettä sekä vehreyttä riittää.

Mikä meni vikaan? Maailman rikkain ja voimakkain sotilasmahti levittää vapauden evankeliumia harhaanjohdettujen rättipääparkojen pariin. Paratiisivaltio jossa voi ajaa monsterimaasturilla köyhien päällä naarmuttamatta omaa hyvin voideltua ihoaan ja syödä McDonaldsissa maistuvaa pikaruokaa kupunsa täyteen jos vain mieli tekee. Unelmien maa jossa tiet ovat leveitä, rikkaat rikkaita, naiset lihavia kuin keskiajan kauneusihanne ja miehet leveitä kuin sumopainijat.
Maa jossa vauraus näkyy jo autosta. Arnold Schwarzenegger, Kalifornian kuvernööri ajelee Hummerilla joka on aidosti suuruudenhullu laite jopa jenkkien maanteillä.

Yhdysvalloissa ihmisen perusoikeus on ostaa halpaa bensaa ja ajella autolla joka vie polttoainetta kuin ZIL. Halpaa polttoainetta taas on haettava Quwaitista, Saudi-arabiasta, Irakista tai mistä tahansa maasta jossa on öljyä. Jenkit eivät ole vielä veitsi kurkulla sillä heidän hallitsemaltaan Amerikan mantereelta kyllä saa öljyä moniksi vuosiksi eteenpäin kunhan valtaan autetaan diktaattori joka luovuttaa luonnonvaransa USA:n yrityksille ja saa vastalahjaksi tehdä omassa maassaan mitä mieleen tulee kunhan kunnioittaa USA:n jakamattomia oikeuksia.

Perusta latinalaisen amerikan lukutaidottomoduudelle on laskettu. Lukutaidottomuus taas estää ihmisiä opiskelemasta, saamasta tietoa asioista, käyttämästä internetiä, lukemasta lehtiä joten ihmiset ovat tietämättömiä ja paavin kieltäessä ehkäisyn ihmiset pitävät paavia jumalan edustajana joka tietää mistä puhuu. Paavin kieltäessä abortin vaikka äiti kuolisi synnytykseen sekin on jumalan ilmoitusta. Paavin kieltäessä syömästä Amazon-virrassa eläviä suomuttomia kaloja koska Raamattu ei salli(?eikö todellakaan???) sitä niitä ei silloin syödä.

Samoin muslimimaissa Koraanin luku on tärkeää ja sekin on tärkeää pojille, tytöt voivat palvella miestään kuin jumalaa jos miehen saavat. Ja tottakai naisen on miehen saadessaan oltava onnellinen saadessaan kokea onnea tuon jalon olennon kanssa. Muuten tiedotusvälineet, internet, länsimainen saasta ja muu arveluttava ovat toisarvoisia verrattuna oman imaamin julistukseen joka on Koraanin parasta tulkintaa.

Toisaalta miksi opettaa muslimeja lähi-idässä tai latinoja Etelä- ja Keski-Amerikassa lukemaan koska he saattaisivat ymmärtää vaatia raaka-aineidensa tuoton itselleen ja pahimmassa tapauksessa Yhdysvaltalaiset suuryritykset sekä Vatikaanin oma Shell saattaisivat jäädä ilman megalomaanisia voittojaan. Kaikkein pahimmassa skenaariossa Amerikan alkuperäisväestö eli intiaanit vaatisi ihmisoikeuksia ja oikeutta menettämänsä maan omistukseen jopa siinä määrin että kokonainen perhe voisi elää omalla maallaan. Voi suurtilallisparkoja jotka ovat perineet maansa ja orjansa länsimaisilta Amerikan valloittajilta. Kuinka heidän kävisi? Pitäisikö heidän tehdä itsekin työtä, siis muutakin kuin korjata rusinat pullasta??? Kamalaa!

Keiden palkka-armeijat sitten taistelisivat diktaattorien puolesta? Pitäisikö CIA:n rahoittaa nekin? Kuinkas George W Bushin veronalennusten sitten kävisi? Entäs vaalikampanjan jos rahaa pitäisi syytää urakalla oman mantereen yllläpitoon. Ei sellainen käy eikä tule käymään.

Entäs Afrikka, Kiina, Australia, Uusi-Seelanti, Eurooppa? Eurooppa on kaikkine ongelmineenkin vapain ja demokraattisin vyöhyke nykymaailmassa. Venäjällä on diktaattori Putin jonka valtakoneistosta 85% on KGB:n tai sen seuraajien miehiä.
Kiinassa valta ja voima on puolueella riippumatta teknisestä kehityksestä koska puolueelle kuuluvat edelleen kaikki rahat jos tulee riitaa. Australia joka on alunperin rangaistusvankien asuttama on hoitanut aboriginaalit pois tieltä ja Uuden-Seelannin maorit ovat valtiaiden vasalleja. Afrikka on maailma maailmassa jossa tapahtuu enemmän viikossa kuin yksi ihminen ehtii kuukaudessa saada tietoonsa saati ymmärtää.

Vaikka meillä tapellaan viinan juonnista, perheväkivallasta, palkkaeroista, siviilipalveluksesta ja ties mistä milloinkin elämme silti harvinaisen vapaalla vyöhykkeellä. Täällä voi asua kotonaan, lukea lehtiä ja omistaa tietokoneen jolla seikkailee internetissä tutkimassa naisten fysiologiaa, avaruuden ihmeitä, rockin uutisia tai mitä mieleen vaan mahtuukaan.

Meillä ei vielä ole terrorismia. Se tulee, mutta meillä on aikaa odottaa. Ja varokoon tullessaan, perkele! Täältä ei niin vaan hulluja itsemurhapommittajia värvätä, ennemminkin hullun mustasukkaisia miehiä muttei tavallista kansaa jollei Golf-virta käänny ja ilmasto muutu radikaalisti.

Terveisiä vaan Sarvikuonojen maasta! Täällä pusketaan lujaa jos aihetta ilmenee. Saatana.

Wednesday, June 02, 2004

Ruusut maljakossasi ovat kuihtuneet, orkidea kompostissa, narsissitkin kohta multaa, olisiko aika taas muistaa kultaa?

Tuesday, June 01, 2004

Miksi poliitikot valittavat ettei heihin luoteta ?

Pääministerinä ollessaan Paavo Lipponen moitti oppositiota "maan linjan" haittaamisesta "väärillä näkemyksillä" ja sama mies oppositiossa pitää meteliä uuden hallituksen EU-tyrimisestä.

Oppositiossa ollessaan keskustajohtajat paheksuivat hallitusta kun polttoaineveroa ei laskettu tilapäisesti öljyn hinnan kohottua reilusti, nyt hallituksessa ollessaan samat henkilöt eivät halua kuulla puhuttavankaan mistään polttoaineveron laskusta vaikka öljyn hinta on pilvissä.

Luotettavaa alkoholiverotusta

Vanhasen hallitus laski alkoholiveroa ja erityisesti väkevien veroja, nyt kun alkoholin ja erityisesti väkevien kulutus on nousemassa sama hallitus suunnittelee alkoholiveron ja erityisesti väkevien veron nostoa. Ja miksikö? Koska suomalaiset eivät ymmärtäneet hakea vielä edullisempaa viinaa Virosta. Pysyisikö siis suomalainen alkoholivero alhaalla vain jos suomalaiset joko hakisivat viinansa muualta tai tiputtelisivat itse omat pontikkansa? Onko poliitikkojen mielestä terveellisempää juoda verotonta kuin verollista viinaa? Maalaisjärki sanoo asian olevan juuri päinvastoin. Ainakin alkoholisairauksien hoitoon tulisi enemmän rahaa Suomessa laillisesti myydystä alkoholista kuin muista vaihtoehdoista olivat ne sitten laillisia tai laittomia.

Poliitikkojen huumevalistusta

Vihreiden huumeidenvastaisen taistelun iskulauseet kärähtivät kerralla heidän nuoren ja edustavan kansanedustajansa pilven polttoon. Onhan väärin tuomita koko puoluetta yhden ihmisen mokan takia mutta poliitikon uralla asioilla on erilaiset mittasuhteet kuin kadunmiehen uralla.

Tuskinpa Iltalehti olisi laittanut etusivulleen Pekka Pekkasen polttaneen uudenvuoden bileissä hassista tai Pirkko Pontevan nauttineen diskossa ekstaasia, asia muuttuu kun asialla on tunnettu poliitikko. Tony Halme sai myös mainetta ampuessaan piripäissään laittomalla aseella lähtölaukauksen kansanedustajan kunnialleen kotioloissa. Niin muuttuvat huumeet Eskoseni, ennen sai rauhassa polttaa vesipiippua jos kukaan ei huomannut, nykyään kyttäys on ennennäkemätöntä. Jopa Nykäsen Matin alkoholinkäyttö on saanut julkisuutta vaikka muutama vuosikymmen sitten emännän pahoinpiteleminen nyrkin ja hellan väliin kännissä ollessa oli jopa sukupuoliroolien mukaista.

Rehellinen poliitikko ?

On se pirua kun rehellinen poliitikko ei meinaa millään saada ääntään kuuluville. Äänestäjien ongelma tässä on ettemme valitettavasti tiedä kuka se on. Siis se rehellinen poliitikko.
Bushin hallinnon perustuksia

Pakollinen päätön hyökkäily sinne tänne on demokratian puolustajalle, oikeuden miekkamiehelle ja valkoiselle isällemme
George W Bushille luonnollinen toimintamalli saatuaan kampanjaansa USA:n asetehtailta huomattavaa tukea. Mitäs siinä muuta voi, amerikkalaisten veronmaksajien rahoja on hyvä siirtää sponsorien taskuun jotta rahahanat tulvivat seuraavissakin pressan vaaleissa oikeaan suuntaan. Sattuihan pari pilvenpiirtäjää New Yorkissa romahtamaan arveluttavissa olosuhteissa mutta se oli lähinnä mediavoitto Osama bin Ladenille, ei mikään amerikkalaisen unelman kuolinisku.

Samoin Haliburton-yhtiön mies varapresidentti Dick Cheneykin on hoitanut leiviskäänsä perillistensä iloksi, itsehän äijä saattaa kuukahtaa hetkenä minä hyvänsä. Yllättäen Haliburton sai leijonanosan Irak-sopimuksista eikä kukaan saata edes hurjimmassa mielikuvituksessaan epäillä Cheneytä asioiden junailusta. No doubt kuten englanniksi sanotaan.

Löysin muuten netistä mielenkiintoisen tietotoimiston. En ole syventynyt heidän uutisiinsa mutta ainakin toiminta-ajatus vaikuttaa kiinnostavalta. Lukekoon itse, ken haluaa, tästä löytyy toiminta-ajatus.

Taidanpa tutkia asiaa lisää jahka jaksan ja ehdin. Mediataistelu lienee luultua todellisempaa.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?